Toisinaan lapsuus loppuu liian aikaisiin. Sosiaalityöntekijät tulivat ottamaan seitsemänvuotiaan Carola Kuittisen huostaan kesken oppitunnin, sillä hänen vanhempansa sairasti päihderiippuvuutta. Sijoituspaikka vaihtui vuosien varrella monta kertaa, ja monessa paikassa Kuittinen kohtasi henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Lisäksi hän joutui huolehtimaan pikkuveljestään.
Kuittinen kokee, että hän ja pikkuveli eivät saaneet yhteiskunnalta apua, vaikka sitä olisi kipeästi tarvittu. Hänen mukaansa he joutuivat kärsimään lastensuojelujärjestelmän porsaanrei’istä: sisaruksia heiteltiin paikasta toiseen kuin roskasäkkejä. Rankkojen kokemusten seurauksena Kuittinen sairastui masennukseen, syömishäiriöön ja yleiseen ahdistuneisuushäiriöön.
– Minun oli pakko kantaa aikuisen vastuuta jo kahdeksanvuotiaana, enkä saanut elää normaalia lapsuutta tai nuoruutta. Sairastuin vahvuuteen ja opin uskomaan, että minun pitää aina auttaa muita, jotta heille ei kävisi niin kuin itselleni. Sysäsin omat tunteeni syrjään, Kuittinen kuvailee.
Tarve auttaa muita ja heikko taloudellinen tilanne saivat Kuittisen paiskimaan töitä 13-vuotiaasta lähtien: hän ohjasi, kuunteli ja valmensi ihmisiä. Vuosien varrella esimerkiksi varhaiskasvatus, sosiaaliala ja myyjän työ tulivat tutuiksi. Työnteko kuitenkin loppui 21-vuotiaana kuin seinään.
– Sairastuin fibromyalgiaan, toispuoliheikkouteen ja nikamasiirtymään, enkä kyennyt kipujeni takia enää tekemään työtä, vaikka yritin. Menetin kaiken mitä olin itselleni rakentanut: asuntoni, autoni ja luottotietoni. Olin oppinut ennakoimaan elämässäni kaiken, mutta tätä en voinut ennakoida, Kuittinen kertoo.
Ammatillinen kuntoutusselvitys antoi keinoja kulkea kohti unelmaa
Työelämän ulkopuolella Kuittinen koki olonsa epärealistiseksi ja toivottomaksi. Samaan aikaan hän joutui kohtaamaan itsensä: aiemmin unelma musiikin tekemisestä oli jäänyt muista huolehtimisen alle, mutta nyt se nousi pintaan. Omaehtoinen työ musiikin parissa alkoi vaikuttaa ainoalta realistiselta työllistymisvaihtoehdolta, mutta Kuittista kannustettiin muuhun.
– Kokeilin ja halusin tehdä töitä, mutta kaikki tuntui fyysisesti kidutukselta ja loppui kipujeni tähden. Silti sain kuulla monta kertaa, että kyl sä pystyt tekemään töitä. En saanut sosiaalitukia, ja hakemukseni määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle hylättiin, Kuittinen sanoo.
Lopulta Kuittinen pääsi Liven ammatilliseen kuntoutusselvitykseen. Ammatillinen kuntoutusselvitys tukee nuoria ja aikuisia työelämään siirtymisessä, siellä jatkamisessa tai töihin palaamisessa. Tavoitteena on tunnistaa ja arvioida yhdessä ihmisen työ- ja toimintakykyyn vaikuttavat tekijät ja luoda sopiva kuntoutuspolku kohti tulevaisuutta.
– Livessä tilanteestani otettiin kokonaisvaltaisesti koppi ja minut kohdattiin ihmisenä. Moniammatillinen tiimi otti musiikkihaaveeni todesta ja piti muusikkona työskentelyä potentiaalisena uravaihtoehtona. Heidän tukensa auttoi minua tuntemaan oloni itsevarmemmaksi ja toi toivoa, Kuittinen kertoo.
Ryhmätyöskentely puolestaan auttoi Kuittista huomaamaan, ettei hän ole yksin haastavan tilanteensa kanssa. Ammatillisen kuntoutusselvityksen loputtua hänelle jäi käteen uusia oivalluksia ja kolme konkreettista suuntaa, joita kohti edetä ja jotka auttavat muusikon uran rakentamisessa.
– Tällä hetkellä toimin omakustanneartistina nimellä Carma, ja pohdin muusikkokoulutukseen ja biisileireille hakeutumista. Tulevaisuudessa voisin musiikin tekemisen lisäksi työskennellä esimerkiksi musiikkiterapeuttina. Minulla on kova palo auttaa ihmisiä musiikillani ja paljon annettavaa sillä saralla, Kuittinen sanoo.
Lisää armollisuutta ja avarakatseisuutta päättäjiltä
"Mee töihin" on Kuittisen mielestä hokema, joka kertoo paljon tämänhetkisestä yhteiskunnastamme. Ajatellaan, että työelämän ulkopuolella olevat ihmiset eivät viitsi tai halua tehdä töitä, vaikka monen työkykyä rajoittaa puutteellisen halun sijasta sairaus tai vamma.
Kuittinen pelkää, että hallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkaukset ja työttömyysturvan muutokset lisäävät köyhyyttä ja vievät yhä useammalta ihmisarvon kokemuksen. Kaikkia ei voi hänen mukaansa tunkea samaan työelämän muottiin: jotkut tarvitsevat enemmän työn joustoja ja räätälöintiä kuin toiset.
– Toivon, että hyvinvointiyhteiskunnassa yksilön yrittäminen nähtäisiin ja siitä palkittaisiin. On kapeakatseista pakottaa ihminen työhön, jota hän ei pysty tekemään, ja samaan aikaan sulkea häneltä muut vaihtoehdot työllistyä. Ihminen pitää nähdä ihmisenä työkyvystä riippumatta, Kuittinen toteaa.
Nykyään Kuittinen ajattelee, että hän sairastui ja joutui työkyvyttömäksi, jotta oppisi kohtaamaan tunteitaan ja arvostamaan itseään. Kun kaikki muu meni alta, musiikin tekeminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Tulevaisuuteen Kuittinen suhtautuu toiveikkaasti ja uskoo, että voi saada taiteellaan paljon hyvää aikaan yhteiskunnassa ja muissa ihmisissä.
Työkyvyn, mielenterveyden ja läheisten päihteidenkäytön haasteet koskettavat tavalla tai toisella monia suomalaisia. Kuittinen on pystynyt kääntämään omat vaikeat kokemuksensa voimavaroiksi. Musiikillaan hän tahtoo antaa ihmisille nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia sekä auttaa heitä kohtaamaan ja säätelemään tunteitaan.
– Jokainen meistä voi kirjoittaa oman tarinansa ja toteuttaa unelmiaan pienin askelein. Vaikka lauluni kertovat rankoista aiheista, niissä on aina oivalluksen siemen, rohkaisu oman voiman löytämiseen. Kutsun meitä kaikkia miettimään, millaista elämää haluamme elää. Voimme aina valita kasvaa ihmisinä ja olla samalla itsellemme armollisia, Kuittinen päättää.
Lue lisää ammatillisesta kuntoutusselvityksestä
