Työpäivän päätteeksi Karina Lujan pysähtyi hetkeksi katsomaan Restaurant & Cafe Soos:n ikkunasta sisään. Ammattiopisto Liven TELMA-ryhmän ohjaajana hän näki tilaisuuden löytää opiskelijoilleen mielenkiintoisen työharjoittelupaikan. Kysyvä ei tieltä eksy, ja niinpä hän päätti ja tiedustella yhteistyömahdollisuuksia.
Vastassa ollut ravintolapäällikkö Tytti Nykäselle kysymys ei olisi voinut olla ajankohtaisempi, sillä ravintola oli juuri pohtinut mahdollisuuksia tarjota työelämäkokemusta erityistä tukea tarvitseville nuorille. Työvoiman monimuotoisuus oli jo entuudestaan tuttu aihe, sillä Tytti on tutustunut IPI Kulmakuppilan toimintaan ja nähnyt käytännössä, kuinka monimuotoinen työyhteisö rikastuttaa työpaikan ilmapiiriä.
Kun Karina ja Tytti alkoivat keskustella, kävi nopeasti selväksi, että heidän ajatuksensa kohtasivat. Yhteistyö vaikutti
luonnolliselta seuraavalta askeleelta.
TELMA-opiskelijat kasvattivat ravintolan asiakastyytyväisyyttä
Syksyllä 2024 alkaneen yhteistyön myötä Restaurant & Cafe Soos:ssa on vieraillut useita Ammattiopisto Liven TELMA-opiskelijoita. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus on tarkoitettu vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. TELMA-koulutuksessa opiskellaan kotona ja työelämässä tarvittavia arjen taitoja sekä opitaan toimimaan yhteiskunnassa. Koulutuksen tavoitteena on löytää opiskelijalle sopiva työ tai työtoimintapaikka.
Ammattiopisto Liven TELMA-opiskelijat Touko ja Victor ovat päässeet tutustumaan ravintolaan käytännönläheisesti. Työtehtäviin kuuluu muun muassa tiskilinjaston hoitoa, siistimistehtävät ja salin puolella astioiden kerääminen ja vesipullojen täyttäminen.
– Hyvä kokemus, siellä sai töitä, siivota ja laittaa lautasia ja mukit. Sai taitoja työelämää varten, jotta oppii itsenäisesti työskentelemään. Näitä taitoja tarvitsen tulevaisuudessa, Victor kertoo.
Touko puolestaan kertoo, että hän oppi myös lisäämään pesuainetta astianpesukoneeseen ja hoitamaan pesulinjastoa itsenäisesti muiden työtehtävien lisäksi.
Vaikka työtehtävät saattavat kuulostaa yksinkertaisilta, niillä on iso merkitys sekä opiskelijoille itselleen että ravintolalle. Pienetkin asiat, kuten pöytien pyyhkiminen, astioiden järjestely tai asiakkaille hymyileminen, vaikuttavat suoraan kahvilan ilmapiiriin ja sujuvaan toimintaan.
– Ravintolan asiakaskunta on huomioinut merkittävästi yrityksen yhteiskunnallisen vastuun TELMA-opiskelijoiden työllistämisessä. Olemme saaneet entistä enemmän kiitosta siitä, että ravintolassa työskentelee monimuotoinen joukko erilaisia oppijoita ja tekijöitä, ravintolapäällikkö Nykänen kertoo.
Täsmätyökykyisten potentiaali unohdetaan ja mahdollisuudet itsenäiseen elämään kaventuvat
Touko ja Victor ovat täsmätyökykyisiä, joita on Suomessa laveiden arvioiden mukaan satoja tuhansia. Osa heistä haluaa päästä kiinni työelämään, mutta asenteet ja tietämättömyys pitävät työelämän ovet lukittuina.
Ravintolapäällikkö Tytti Nykäsen mukaan noin kaksi viidestä työelämäharjoittelussa olleesta TELMA-opiskelijasta voisi soveltua heillä palkkatyöhön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kaikille pitäisi tarjota mahdollisuutta osallistua työelämään ja kokea osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi ravintola-alalla täsmätyölle on tarvetta.
– Ruuhkahuippuihin tarvitaan lähestulkoon aina apua, ja asiakasvirrat ovat tiettyyn aikaan ruuhkaisia. Tällöin työvoimalle on tarvetta, Nykänen kertoo.
Ammattiopisto Liven ohjaaja Karina Lujanin mukaan vaativaa erityistä tukea tarvitsevat unohdetaan ajatellen, että he eivät pysty osallistumaan työelämään samalla tavalla kuin muut. Tämä johtaa siihen, että heidän potentiaalinsa jää hyödyntämättä ja mahdollisuudet itsenäiseen elämään kaventuvat.
– Tärkein kokemus on se, että he saavat olla osa työyhteisöä, jonka kautta tulee onnistumisen kokemuksia. Tätä kautta he kiinnittyvät yhteiskuntaan ja oppivat samalla tärkeitä työelämätaitoja ja itsenäisyyttä. Meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat, haasteet ja lahjakkuudet. Kohdataan uudenlaiset ihmiset erottelematta, mutta huomioidaan kuitenkin erityisen tuen tarpeet, Lujan kertoo.
Toukolle ja Victorille itsenäistyminen merkitsee sitä, että he pystyvät käymään kaupassa, ylläpitämään siisteyttä ja hoitamaan arkisia asioita. Kummatkin piirtävät tulevaisuuteensa unelmia kokin ammatista. TELMA-opiskelijoina heidän polkunsa työelämään ei ole itsestäänselvyys, mutta se ei tarkoita, etteivätkö he haaveilisi samoista asioista kuin muutkin nuoret.
Haluaisitko mahdollistaa opiskelijoillemme kokemuksia työelämästä? Onko teillä tarjota työssäoppimispaikkoja? Ota yhteyttä tästä!