Ajankohtaista | Live-säätiö

Inka ja monet hänen kaltaisensa haluavat töihin – "Jos emme tee asioille mitään, meillä on paljon turhautunutta nuorisoa”

Kirjoittanut Ammattiopisto Live | 11.10.2024 5:00

Ammattiopisto Liven TELMA-opiskelija Inkalla oli syytä hymyyn, kun hän kertoi kesätöistään IPI Kulmakuppilassa. Tämä oli hänen ensimmäinen palkallinen työpaikkansa, ja hän oli ylpeä siitä, kuinka hyvin hän oli suoriutunut tehtävistään. IPI:n työyhteisö oli ottanut hänet avosylin vastaan, ja hän tunsi, että häntä arvostettiin omana itsenään.

Kivalta tuntui, kun minut hyväksyttiin sellaisena, kun olen ja otettiin vastaan riippumatta siitä, millainen olen ja mitä koulua käyn. Työyhteisö ymmärsi, millaisia oppimisvaikeuksia minulla on.

IPI Kulmakuppilassa Inka teki asiakaspalvelu- ja siistimistehtäviä – sellaisia, jotka sopivat hänen taitoihinsa ja kiinnostuksiinsa. Hän otti asiakkaat vastaan ystävällisesti ja huolehti siitä, että kahvilaympäristö pysyi siistinä ja viihtyisänä.  

Työt alkoivat yhdeltä ja loppuivat kuudelta. Kivoja fiiliksiä jäi työn tekemistä ja muiden kanssa työskentelystä. Aluksi jännitti, mutta sitten kun rentouduin, nautin työstäni ja sain tehdä kivojen työkavereiden kanssa töitä, Inka kertoo.

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus eli TELMA-koulutus on tarkoitettu hyvin laajaa vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Koulutuksessa opiskellaan kotona ja työelämässä tarvittavia jokapäiväisiä arjen taitoja sekä opitaan toimimaan yhteiskunnassa. Live järjestää TELMA-koulutusta Espoon Leppävaaran, Vantaan, Itäkeskuksen, Helsingin Lassilan, Pasilan, Sörnäisen, Tenholantien sekä Lohjan ja Porvoon toimipaikoissa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)


Kuvassa IPI Kulmakuppilan ravintolapäällikkö Virva Vuolteenaho. Kuva: IPI Kulmakuppila.

"Työllistäminen ei oikeasti vaadi muuta kuin lämmintä sydäntä ja kärsivällisyyttä."

Työnantajat ovat kertoneet, että TELMA-opiskelijat ovat erittäin motivoituneita ja työhön sitoutuneita työntekijöitä. Heillä on paljon annettavaa työelämälle, kunhan heille annetaan mahdollisuus ja sopivat työolosuhteet. Jokaisella opiskelijalla on omat vahvuutensa, ja oikeanlaisen tuen avulla he voivat menestyä niin työtehtävissä kuin arjessa.

Työelämässä TELMA-opiskelijoiden osaamista ei vielä kuitenkaan tunnisteta laajasti, mutta yksi täsmätyökykyisten puolestapuhuja on IPI Kulmakuppilan ravintolapäällikkö Virva Vuolteenaho.

Ihan varmasti missä tahansa ravintolassa ja kahvilassa voisi työskennellä täsmätyökykyisiä. Heidän asenteensa on aivan loistava, ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt. Niin motivoituneita ja ahkeria työhön paneutuvia nuoria saa oikein etsiä.

IPI Kulmakuppilassa työskentelee ympäri vuoden erityistä tukea tarvitsevia. Monimuotoisista lähtökohdistaan huolimatta kaikille löytyy sopivia työtehtäviä, kun asioita on harjoiteltu tarpeeksi. Työtehtävät ovat usein astiahuoltoa, avustavia keittiötehtäviä, siivoustehtäviä ja avustavia asiakaspalvelutehtäviä.

Vuolteenaho pohtii samalla sitä, millä tavoin työnantajat saataisiin ymmärtämään täsmätyökykyisten käyttämätön potentiaali.

Tunnistan, että työelämässä on paljon ennakkoluuloja ja toisaalta tietämättömyyttä. Erityistä tukea tarvitsevien työtä on muotoiltava, ja heidät täytyy perehdyttää hyvin. Lopulta työllistäminen ei oikeasti vaadi kuin lämmintä sydäntä ja kärsivällisyyttä. Työtehtävät ovat samoja kuin muillakin.

Suomessa on yli 65 000 täsmätyökykyistä – laveiden arvioiden mukaan satoja tuhansia, joista valtaosa kykenee osallistumaan työelämään sopivin mukautuksin. Hintalappu on kuitenkin kova, sillä osatyökykyisten heikosta työllistymisestä aiheutuvan toteutumattoman työpanoksen arvioidaan olevan 1,3 miljardia euroa vuodessa.

Vuolteenaho pitää ristiriitaisena sitä, että yhteiskunnan tahtotila on saada kaikki työelämään, mutta lopulta työllistäminen jää kolmannen sektorin eli järjestöjen harteille.

Julkisuudessa pitäisi enemmän puhua siitä, miten saadaan täsmätyökykyiset osalliseksi työelämään, poliittisten päätöksentekijöiden pitäisi tähän tarttua. Jos emme tee asioille mitään, meillä on paljon turhautunutta nuorisoa. Joka alalla paljon täsmätyömahdollisuuksia. Meidän on muutettava käsitystämme siitä, ettei kaikkien tarvitse tehdä kahdeksaa tuntia päivässä töitä.

Ammattiopisto Liven TELMA-opiskelija Inka on kiitollinen siitä, että hän on saanut tarvittavaa tukea opiskellakseen ja osallistuakseen työelämään.

Minulle tuli sellainen olo, että kasvoin ihmisenä ja sain kokea itsenäistymistä. Tulevaisuudessa haluaisin päästä kokeilemaan erilaisia juttuja ja opiskella esimerkiksi merkonomiksi.

Haluaisitko tarjota Ammattiopisto Liven opiskelijoille työharjoittelupaikan? Kerro siitä meille täällä!