1 minuutin luku

Irtisanottu Minna vaihtoi alaa valmennuksen avulla: "Löysin minulle sopivan työpaikan ja pääsin eroon loputtomasta itseni arvostelusta"

Tekstin kirjoittaja on Työ-SIBin entinen asiakas ja nykyinen apteekin tuotantotekijä. Asiakkaan nimi on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.  

Jäädessäni työttömäksi olin ollut noin 25 vuotta mainosalalla töissä. Olin hakenut jo pitkään uutta työpaikkaa, mutta alalla oli (nuoremmistakin) työntekijöistä ylitarjontaa. Minulla ei ollut mitään sellaista uuden ajan erityistaitoa, jonka avulla olisin päässyt edes haastatteluun. Mietin vakavasti alan vaihtoa. Halusin jonnekin, jossa minua oikeasti tarvittaisiin ja jossa olisi tarpeeksi töitä, etten heti kyllästyisi.

Huhtikuussa minut oli irtisanottu, toukokuussa sain TE-toimistolta kutsun Työ-SIB-työllistymisohjelman esittelyyn. Ohjelman valmentajien avulla työllistyneitä näytti olevan myös ikäisissäni kohtuullisesti. Sain valmentajakseni Lauran.

Olin hakenut viimeksi työpaikkaa niin kauan sitten, että tarvitsin todellakin neuvoja ja ohjeita. Harjoitukset tuntuivat joskus raskailta, olin turhautunut ja itseeni kyllästynyt.

Mutta Laura loi turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin, joten hänelle uskalsin kertoa kaunistelematta pelkoni.

Olin mielestäni liian vanha (59 v.)

Hän sanoi: “Ole ylpeä iästäsi.”

Olin epävarma, häpesin kehua itseäni – omasta mielestäni katteettomasti.

Hän sanoi: “Mitä jos nämä ominaisuutesi ovat faktoja.”

Alitajunnassani oli paljon kaiken vastustamista, esimerkiksi osaamisen sanallistamisen ja cv:n/työhakemuksen tekemisen kanssa.

Hän sanoi: “Tarvitset johonkin sitä vastustamista.”

Laura oli ohjannut minua mielikuvaharjoituksella itseni keskittämiseen, joten lopulta alitajuntani ei enää vastustanut. Sieltä nousi eräänä aamuna: Mikseivät seuraavat kymmenen vuotta voisi olla elämäni parasta aikaa?

Kun heinäkuussa TE-toimiston työnhakuvelvoitteen seuraava deadline lähestyi, hain paikkaa apteekin tuotantotyöntekijäksi Lauran antaman työhakemusharjoituksen viimeisimmällä versiolla. Yllättäen minut kutsuttiin videohaastatteluun ja sen jälkeen työpaikalle tutustumaan. Hämmästyksekseni minulla oli yhtäkkiä työpaikka; huonommin palkattu, mutta mieleni valtava keveneminen vei minut mukanaan eikä jättänyt tilaa spekulaatioille mahdollisista epäkohdista.

Ehdimme tavata Lauran kanssa vain muutaman kerran, mutta kiitän häntä usein mielessäni – hän vaikutti niin paljon niin lyhyessä ajassa: sen lisäksi, että löysin minulle juuri nyt sopivan työpaikan, pääsin eroon loputtomasta itseni arvostelusta.

Lue lisää Liven työllistymispalveluista 

Työllisyys- ja elinvoimapalvelut vaativat innovaatioita ja yhteistyötä – Live on vaikuttava ja strateginen kumppani

3 min luettu

Työllisyys- ja elinvoimapalvelut vaativat innovaatioita ja yhteistyötä – Live on vaikuttava ja strateginen kumppani

Miltä näyttää suomalainen työelämä vuonna 2030? Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksen myötä...

Lue lisää
Kohti parempaa työllisyyttä ja vaikuttavuutta – miten ekosysteemiyhteistyö auttaa ratkaisemaan työllisyyden haasteita?

2 min luettu

Kohti parempaa työllisyyttä ja vaikuttavuutta – miten ekosysteemiyhteistyö auttaa ratkaisemaan työllisyyden haasteita?

Työllisyyden parantaminen vaatii laajaa yhteistyötä, jossa useat tahot tuovat yhteen osaamisensa ja resurssinsa. TE-palvelut 2024 -uudistus kirittää...

Lue lisää