1 minuutin luku

Kohti parempaa työllisyyttä ja vaikuttavuutta – miten ekosysteemiyhteistyö auttaa ratkaisemaan työllisyyden haasteita?

Työllisyyden parantaminen vaatii laajaa yhteistyötä, jossa useat tahot tuovat yhteen osaamisensa ja resurssinsa. TE-palvelut 2024 -uudistus kirittää työllisyyden toimijoita kehittämään yhä vaikuttavampia ja tehokkaampia toimintamalleja. Ajattelu on muuttunut vuosien takaisesta: siinä missä ennen tärkeää oli sovittujen prosessien, tulosten ja tavoitteiden valvominen, nyt keskitytään innovatiiviseen ongelmanratkaisuun ja sitä tukevien olosuhteiden luomiseen. Kaikilla toimilla pyritään siihen, että työttömät työnhakijat työllistyisivät mahdollisimman nopeasti ja kestävästi.

Suomalaisella työllisyyskentällä on pitkään hyödynnetty verkostoja ja tilaaja–palveluntuottaja-mallia, joilla ei ole saavutettu pitkällä aikavälillä riittävän hyviä tuloksia. Viime vuosina onkin alettu yhä useammin hyödyntää ekosysteemiyhteistyötä ja innovatiivisia kumppanuuksia, joissa työllisyyttä lähestytään uudesta näkökulmasta. Miten nämä kaksi lähestymistapaa eroavat toisistaan ja mitä hyötyjä strateginen ekosysteemiyhteistyö voi tuoda työllisyyden edistämiseen?

Verkostojen perinteinen toimintatapa perustuu rajattuun sopimukseen: eri organisaatiot solmivat yhteistyösuhteita, ratkaisevat tunnistettuja haasteita ja innovoivat parannuksia olemassa oleviin palveluihin. Työllisyyspalveluissa tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi työllistymisen tuen räätälöintiä tietyille kohderyhmille. Verkostoissa on yleensä johtava tilaajataho, joka suuntaa yhteistyötä kohti selkeää tavoitetta ja varmistaa, että toiminta on tavoitteiden mukaista.

Siinä missä verkostot keskittyvät rajattuihin ongelmiin, ekosysteemit pureutuvat isompiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Ekosysteemin tavoitteena on tuoda yhteen erilaisia toimijoita – julkista sektoria, yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijoita – työskentelemään laajojen ja monimutkaisten työllisyyshaasteiden parissa. Ekosysteemin ydin on pitkäaikaisessa ja strategisessa yhteistyössä, joka mahdollistaa innovatiivisten ratkaisujen kehittämisen ja osaamisen jakamisen. Näin voidaan ratkoa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyttä tai täsmätyökykyisten työllistymistä.

Innovaatiokumppanuus vaatii rohkeutta, luottamusta ja tiedon jakamista

Vaikka strateginen ekosysteemiyhteistyö on erinomainen tapa edistää työllisyyttä ja ratkoa työllistymisen haasteita, sen toteuttaminen ei ole ongelmatonta. Kokemuksemme mukaan ekosysteemeissä haasteita syntyy usein siitä, että eri toimijoilla saattaa olla ristiriitaisia tavoitteita ja resurssit voivat olla niukkoja. Lisäksi toimintakulttuurien erot ja muutosvastarinta voivat vaikeuttaa yhteistyön sujuvuutta. Ekosysteemiyhteistyön onnistuminen edellyttää uteliaisuutta ja avointa mieltä uusia innovaatioita kohtaan.

Me Livessä hyödynnämme ekosysteemiajattelua sekä sisäisessä että ulkoisessa työssämme. Kehitämme esimerkiksi uusia tekoälyratkaisuja ja palveluja niin, että pitkäjänteisessä kehitystyössä on niin työllisyysasiantuntijoita, palvelumuotoilija kuin tietohallinnon tuntijoitakin. Uudistamme työllisyydenhoitoa kuntien kanssa pitkäjänteisissä kumppanuuksissa, joissa innovoimme uusia toimintamalleja tasavertaisina toimijoina. Innovaatiokumppanuus on yksi erinomainen malli ratkoa työllisyyden haasteita, ja innovaatiokumppanuuksia olemme toteuttaneet niin Helsingin kaupungin kuin Tampereen kaupungin kanssa.

Ekosysteemiyhteistyön avulla on mahdollista saada samalla rahalla parempia työllistymistuloksia ja vaikuttavuutta. Jotta nämä tavoitteet saavutetaan, on tärkeää kirkastaa yhteiset tavoitteet, jotka jokainen kumppanuuden osapuoli voi allekirjoittaa. Avoin tiedon jakaminen, keskinäinen luottamus ja rohkea yhteistyö luovat maaperän uusille innovaatioille. Ekosysteemiyhteistyö tuo uusia mahdollisuuksia työllisyyden haasteisiin, sillä se kokoaa yhteen eri alojen asiantuntijat kehittämään ratkaisuja, jotka ovat enemmän kuin yksittäisten organisaatioiden panosten summa.

Mihin haasteisiin teidän organisaationne tarvitsee ratkaisuja? Haluatteko kuulla lisää vaikkapa innovaatiokumppanuudesta ja saada aikaan vaikuttavia työllistymistuloksia? Ota yhteyttä, niin jatketaan keskustelua!

Amanda Tammivirta, johtaja, työllisyys- ja kasvupalvelut
p. 040 662 7714, amanda.tammivirta@inlive.fi

Työllisyys- ja elinvoimapalvelut vaativat innovaatioita ja yhteistyötä – Live on vaikuttava ja strateginen kumppani

3 min luettu

Työllisyys- ja elinvoimapalvelut vaativat innovaatioita ja yhteistyötä – Live on vaikuttava ja strateginen kumppani

Miltä näyttää suomalainen työelämä vuonna 2030? Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksen myötä...

Lue lisää
Työllisyyden edistämisessä tarvitaan kaikkien panosta

2 min luettu

Työllisyyden edistämisessä tarvitaan kaikkien panosta

Moni suomalainen sinnittelee työelämän paineiden ja kiireen alla. Nuoret jäävät yhä useammin työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja vaikka työelämässä...

Lue lisää
Työssäoloehdon jyrkentäminen ei paranna osatyökykyisten työllisyyttä

2 min luettu

Työssäoloehdon jyrkentäminen ei paranna osatyökykyisten työllisyyttä

Suomen hallitus on ohjelmassaan luvannut toimikaudellaan kehittää Suomen työmarkkinoita niin, että työelämän vastaanottokykyä vahvistetaan...

Lue lisää