TUVA-koulutuksen tavoitteena on selkeyttää jatko-opintosuunnitelmia ja vahvistaa opiskeluvalmiuksia hakeutumisessa ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen. Kuluneena lukuvuonna Ammattiopisto Livessä TUVA-koulutusta on voinut käydä myös jalkautuvan toimintamallin mukaisesti. Jalkautuva TUVA-koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka hyötyvät yksilöllisemmästä opiskelusuunnitelmasta ja se tarjoaa mahdollisuuden edetä omissa tavoitteissa omassa tahdissa.
Vielä vuosi sitten Topias ei pystynyt liikkumaan ulkona, erityisesti koulurakennusten lähellä. Peruskouluaikana tapahtuneet kiusaamiskokemukset aiheuttivat ahdistusta ja opintojen aloittaminen oli hankalaa. Jalkautuva TUVA-koulutus sopii erityisesti henkilölle, jolla on haasteita oppilaitosympäristöön tulemisessa ja siellä olemisessa sekä ryhmässä toimimisessa. Jalkautuvan toimintatapoihin sisältyvät lähitapaamiset kotona tai henkilön asuinympäristön lähistöllä esimerkiksi kirjastossa, kahvilassa tai lähiluonnossa. Topias löysi jalkautuvasta TUVA-koulutuksesta itselleen sopivan tavan lähestyä opintoja omassa tahdissaan.
– Tapasin opettajani ensin omassa turvallisessa ympäristössä. Sittemmin kävimme kävelyllä erään koulurakennuksen luona. Kun tunsin oloni turvalliseksi, vierailimme Ammattiopisto Liven kahvilassa, jonka jälkeen aloitin Ammattiopisto Livessä pajatoiminnan.
Topiaksen kohdalla tapaamisten yhteydessä harjoiteltiin aikataulutusta ja vuorovaikutustaitoja sekä sitoutumista opiskeluun. Topiaksen kohdalla tärkeää oli kasvattaa turvallisuuden tunnetta – kiusaamiskokemukset olivat taaksejäänyttä aikaa ja tätä varten luottamuksen ilmapiirin rakentaminen oli olennaista. Uudessa ympäristössä pyrittiin varmistamaan, että hän koki olonsa hyväksytyksi ja arvostetuksi.
– Ajattelen, että jalkautuvassa TUVA-koulutuksessa tärkein asia on opiskelijatahtisuus. Jokaisella on oma yksilöllinen tahti ja suunnitelma, jonka myötä lähestytään opintoja ja oppilaitosympäristöä ja käynnistetään opiskeluvalmiuksien harjoittelu opintoja kohti, opettaja Sari Pajari kertoo.
Jalkautuvassa TUVA-koulutuksessa opinnot voi aloittaa oman tahtisesti etäopetukseen ja lähitapaamisiin osallistumalla. Tavoitteena kuitenkin, että vähitellen osallistumista lisätään oppilaitosympäristössä, sekä mahdollisesti myös työpaikalla.
Kuluneen vuoden aikana Topias on löytänyt oman TUVA-opintojen aikana unelma-alansa ravintola-alalta, ja kokkiopinnot olisi tarkoitus aloittaa ensi keväänä. Sitä ennen hän tutustuu ravintola-alan opintoihin ja tekee työharjoittelujaksot sekä koulun kahvilassa että ravintolassa.
Matka TUVA-koulutuksessa on edistänyt myös Topiaksen oman itsensä löytämistä, kuten omien vahvuuksien tunnistamista. Elämä näyttää ja tuntuu hyvältä.
– Kokkina pääsee työskentelemään käsillä, osoittamaan oman osaamisensa ja tuoda ruokaan oman persoonansa. Tavoitteenani on työskennellä esimerkiksi À la carte –ravintolassa. Elämä näyttää todella kirkkaalta, suunnitelmat ovat selvät ja olen löytänyt unelman, jonka eteen olen valmis tekemään töitä.