Live ja Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut ratkovat kumppanuudessa työllistymisen haasteita. Kumppanuudessa toteutettavan TyöPaikka-palvelun tavoitteena on olla asiakaslähtöinen, vaikuttava sekä ketterästi muutostarpeisiin reagoiva. Palvelu painottaa työnantajalähtöistä yritysyhteistyötä ja tukee työnhakijoiden työllistymistä sekä työssä pysymistä.
Live on valittu Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen asiakaslähtöisen ja vaikuttavan palvelun (innovaatiokumppanuus) tuottajaksi. TyöPaikka-palvelu tähtää työnhakija-asiakkaan työllistymiseen ja kestävän työsuhteen rakentamiseen. Erityisinä painopisteinä ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistyminen ja työnantajalähtöinen yritysyhteistyö. TyöPaikka-palvelun taustalla on innovatiivinen hankintamenettely ja innovaatiokumppanuuden kehitysvaihe, joka jatkuu nyt tuotantovaiheella.
TyöPaikka-palvelun tavoitteena on olla muutoksiin reagoiva, jatkuvasti kehittyvä, kustannustehokas ja tulevaisuuden rahoitusmalleja vastaava palvelu. Palvelussa Tampereen kaupunki ja Live työskentelevät sekä työnhakijan että työnantajan kanssa ja edistävät näiden kohtaantoa. Palvelu on suunnattu työttömille työnhakija-asiakkaille, jotka tarvitsevat intensiivistä valmennusta ja ohjausta työllistymiseen ja työssä pysymiseen.
TE-palvelut 2024 -uudistuksen ja TyöPaikka-palvelun rahoitusmallit kannustavat kestävään ja pitkäaikaiseen työllistymiseen. Palvelu tukee sekä työllistymistä että työssä pysymistä, mikä on myös uusien rahoitusmallien keskeinen tavoite.
– Innovaatiokumppanuus on osa Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen tulevaisuuden palveluhankintojen ja kumppanuustoiminnan uudistamisohjelmaa, jolla tavoitellaan palveluekosysteemisen toiminnan suuntaamista entistä vahvemmin yhteiseen suuntaan ja tavoitteisiin, kertoo Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen työllisyyspalvelujen johtaja Sari Oksanen.
Kohti tulevaisuuden työllistämisen mallia
Palvelussa tehdään paikallisten yritysten kanssa tiivistä yhteistyötä ja toteutetaan innovatiivisia työllistymisratkaisuja. Työnantajalla on mahdollisuus saada palvelusta tukea ja apua sekä ennen työllistymistä että työllistymisen jälkeen. Työllistämisen kynnystä madalletaan konkreettisesti esimerkiksi osaamistarpeen tunnistamisella ja osaavan työvoiman tarjoamisella, työn muotoilulla, konsultoimalla työllistämisen tuista ja kannustamalla työyhteisöä monimuotoisuuteen.
– Olemme erittäin iloisia, kun saamme jatkaa työllisyyden edistämistä innovaatiokumppanuudessa Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen kanssa. Innovaatiokumppanuuden myötä Liven työllistymispalvelut vakiintuvat entisestään osaksi Tampereen seudun työllisyyden ekosysteemiä. Pystymme nyt entistä paremmin tuomaan työnhakijoita ja työnantajia yhteen sekä tarjoamaan alueellisiin ja yritysten tarpeisiin vastaavia työllisyysratkaisuja, kertoo Liven työllisyys- ja kasvupalvelujen johtaja Amanda Tammivirta.