5 minuutin luku
Ammattiopisto Liven Tanssialan perustutkinnon alkutaipaleesta on kulunut 20 vuotta. Koulutusalan perustajaopettaja Jari Karttunen ja nykyinen ammatillinen erityisopettaja Jasmiina Sipilä analysoivat mennyttä aikaa sekä tätä päivää pohtien samalla tulevaa.
Vuonna 2003 osallistuimme Invalidisäätiön, nykyisen Live-säätiön, Aistien matka -hankkeen toteuttamiseen yhdessä hollantilaisen tanssitaiteilija Anne Affourtitin kanssa. Tämän yhteydessä tutustuin Keskuspuiston ammattiopistoon, joka toimi ammatillisen koulutuksen järjestäjänä ja tunnetaan nykyään Ammattiopisto Livenä. Hankkeen aikana vallitsi innostunut ilmapiiri, jossa kysyttiin: Mitä te haluaisitte kehittää? Minun vastaukseni oli selvä: Kun täällä annetaan ammatillista koulutusta, miksi ei myös tanssikoulutusta?
Tuolloin toimin Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijain liiton hallituksen jäsenenä, ja käsittelyssä oli koulutuspoliittinen lausunto, jossa todettiin, että erityistä tukea tarvitseville on hyvin rajallisesti mahdollisuuksia kulttuurialan opiskeluun. Suomessa oli kyllä musiikin ja kuvataiteen koulutusta, mutta tanssin osalta tilanne oli heikko.
– Invalidisäätiön silloinen toimitusjohtaja Seppo Leisti kehoitti minua puhumaan Ammattiopiston silloiselle rehtorille Olli Daavittilalle, joka innostui ajatuksesta, ja saimme hankkeelle vihreää valoa. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti: tilat remontoitiin Ruskeasuolle ja laadin koulukohtaisen opetussuunnitelman, Karttunen muistelee.
Karttunen kertoo, että Invalidisäätiöllä oli tuohon aikaan paljon erilaisia taideprojekteja. Näin hetki sitten laulaja Marika Krookin ja muistin, että mm. hänkin oli silloin säätiössä taideprojektin parissa. Tuolloin toimi myös säätiön oma Galleria ORTON, jossa vaikutti useita eri taiteenalojen tekijöitä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä pohdittiin alun perin, olisiko kansantanssille tarvetta pääkaupunkiseudulla, sillä se oli siihen aikaan edustettuna vain Rovaniemellä. Kuitenkin nopeasti kävi selväksi, ettei kysyntää juuri ollut, ja että nykytanssi nousi selkeäksi suuntaukseksi.
– Muistan, kun teimme tulevaisuusvisioita ja ennusteita pääkaupunkiseudun väestön kehityksestä ja siitä, millaista koulutusta alueella tarvitaan. Tulos oli selkeä: nykytaide ja nykytanssi olivat keskeisiä, sillä täällä on myös yleisöä, joka haluaa niitä kokea. Niinpä oli luonnollista, että nykytanssi olisi etusijalla, Karttunen täsmentää.
Sipilä jatkaa, että nykyään taidekentällä tunnustetaan laajasti moniäänisen ja monimuotoisen taiteen arvo ja sekä myös yhteiskunnallinen merkitys, kuten integraation ja asuinalueiden elinvoimaisuuden edistäminen.
– Uskon, että nykytaide sopii tähän kontekstiin erinomaisesti, ja nykytanssi tarjoaa välineen edistää tätä moninaisuutta positiivisena voimavarana. On tärkeää nähdä työelämän monimuotiset työryhmät tai yhteisöt arvokkaana voimavarana, jossa erilaiset tuen tarpeet ja taustat rikastuttavat toimintaa.
Onko nykytanssi tai nykytaide inklusiivista? Karttusella on itsellään myös kokemuksia siitä, että ei tanssin kenttä välttämättä ole inklusiivinen tai toivota sellaista inklusiivista ajattelua tervetulleeksi. Siksi on tärkeää, että joku tekee täällä sitä työtä sen eteen ja tuo sitä näkyväksi koska vain sen representaation kautta se lisääntyy.
– Se, ketä näemme mediassa ja kulttuurikentillä eri rooleissa, vaikuttaa siihen, kenelle ne näyttäytyvät saavutettavina. Jos näkisimme enemmän erityistarpeisia, vammaisia tai eri taustoista tulevia ihmisiä edustamassa omaa osaamistaan ja työpanostaan, esimerkiksi kulttuurialalla, se tekisi näistä mahdollisuuksista todellisempia myös muille. Meidän roolimme on tuoda tätä representaatiota esiin, mikä osaltaan laajentaa keskustelua taiteen ja yhteiskunnan eri aloilla, Sipilä toteaa.
Representaatiot vahvistavat kokemusta kuulumisesta ja yhteisyydestä riippumatta siitä, onko henkilö vammainen vai ei. Erilaisten maailmankatsomusten ja elämänkokemusten esiin tuominen on tärkeää, ja tanssi tarjoaa ainutlaatuisen tavan ilmaista tätä. Tanssi menee usein sanojen tuolle puolen ja toimii eräänlaisena universaalina kielenä.
Kun mukana on eri-ikäisiä tai eri kielitaustaisia ihmisiä, tanssin voima kehollisena kielenä ja yhteen tuovana tekijänä korostuu entisestään.
– Tämä elementti on onnistumisemme ydin. Kyse ei ole vain tanssista tai sen katsomisesta, vaan myös siitä kulttuurisesta ilmapiiristä, joka syntyy. Se herättää uskoa siihen, että minullakin on mahdollisuus toimia ja menestyä täällä, riippumatta omasta taustastani tai ammatillisesta suuntauksestani, Sipilä summaa.
Kulttuurikentällä on tapahtunut merkittävää tietoisuuden kasvua, ja valtarakenteita on alettu tarkastella kriittisemmin. On pyritty purkamaan syrjäyttäviä ja toiseuttavia rakenteita. Keskustelu on keskittynyt siihen, millaiset rakenteet jättävät ihmisiä ulkopuolelle ja miten niitä voidaan purkaa. Tämä keskustelu on tullut esiin aaltoina ajan myötä, ja toivottavasti siitä jää pysyviä ja toimivia käytänteitä, joita voidaan jatkossakin kehittää.
Tietoisuus saavutettavuudesta ja valtarakenteista on selvästi lisääntynyt monilla tasoilla. Nykyään on arkipäiväisempää pohtia näitä kysymyksiä ammattikentällä, ja kiinnostus aiheeseen on kasvanut. Esimerkiksi meihin otetaan yhteyttä ja pyydetään apua koulutusten järjestämisessä tai saavutettavien tapahtumien suunnittelussa.
– Kulttuurialaa uhkaavat nyt poliittiset päätökset, kuten rahoituksen leikkaukset, jotka muuttavat tilannetta. Monet joutuvat pohtimaan, mikä on välttämätöntä säilyttää. Tässä ajassa toivonkin, että saavutettavuuden ja tasa-arvon merkitys säilyy vahvana, ja että niiden puolesta jatketaan työskentelyä, Sipilä selittää.
– Ammatillisen koulutuksen tehtävä on tuottaa työvoimaa työmarkkinoille, mutta myös edistää yleissivistystä, hyvää elämää ja aktiivista kansalaisuutta. Tanssialan koulutuksen alkuvuosina 2004-2009 opiskelijoiden tavoitteena saattoi olla kuntoutuminen, mikä palveli hyvin integroitumista ja yhteiskunnallista osallisuutta. Nykyään työllistyminen on selkeä painopiste, ja rahoituskin ohjaa siihen suuntaan, Karttunen pohtii.
Sipilä lisää, että olisi tärkeää säilyttää rakenteet, jotka tukevat osallisuutta ja voimaantumista, sillä niiden purkaminen voisi johtaa segregaation ja konfliktien lisääntymiseen. Myös erityistarpeisten työllistäminen on yhteiskunnalle sekä mielekästä että taloudellisesti järkevää.
Sipilän mukaan osa Livestä valmistuneista työskentelee tanssin ja kulttuurin alalla, kuten tanssiryhmissä ja teattereissa, tai soveltavissa tehtävissä, kuten vanhustyössä ja päiväkodeissa. Tanssin perustutkinto voi johtaa myös jatko-opintoihin, kuten toimintaterapian koulutukseen, mikä avaa uusia uramahdollisuuksia. Lisäksi opiskelijat hyödyntävät kokemusasiantuntijuuttaan erityisen tuen tarpeestaan, jota he voivat hyödyntää eri yhteisöissä.
Ajan myötä määritelmät ja linjaukset ovat muuttuneet, kuten erityisen tuen tarve ja sen määrittely. Myös suuret tapahtumat, kuten koronapandemia, vaikuttivat alaan. Media-alat nousivat hetkellisesti suosioon, kun kasvokkaiset kohtaamiset vähenivät.
– Nykyään nuoria kiinnostavat erityisesti katutanssit, luovat sovellukset ja sosiaalisen median tarjoamat uudet genremahdollisuudet, pohtii Sipilä.
– Opettajana huomasin selkeän muutoksen, kun sosiaalinen media ja YouTube yleistyivät. Opiskelijat saattoivat oppia itsenäisesti verkosta ja tulla opiskelemaan jo erittäin taitavina. Katutanssit ja muut lajit yllättivät monipuolisuudellaan. Hakijoilla oli usein selkeä visio tulevaisuudestaan ja halu oppia jotain, mitä he eivät vielä osanneet. Pääkaupunkiseudun ilmiöt, kuten suuremman kaupungin lieveilmiöt, näkyvät vahvemmin täällä kuin pienemmissä paikoissa, Karttunen nostaa esiin.
Tanssialalla on edistytty siinä, että yleisellä puolella tarjotaan enemmän erityistä tukea.
– Me voimme tarvittaessa neuvotella, missä kohtaa opiskelija siirtyy meille. Meillä on opiskelijoita hyvin eri ikäryhmistä, peruskoulusta uranvaihtajiin. Monet opiskelijat arvostavat erityisopetuksen mahdollisuutta, sillä yleisellä puolella tarjottu oppimisen tuki ei aina ole riittävää, vaikka opiskelijan tanssitaidot olisivatkin hyvät, summaa Sipilä.
– On hyvin palkitsevaa kuulla opiskelijoista vielä valmistumisen jälkeenkin, kun he kiittävät menneistä projekteista tai kutsuvat esityksiinsä. On hienoa nähdä, kuinka he ovat kehittyneet ja miten heidän työskentelynsä inspiroi edelleen, kertoo Sipilä.
– Kun saa jotakin kautta terveisiä entiseltä opiskelijalta, niin onhan se vaikuttavaa ja mielenkiintoista kuulla mitä hänelle kuuluu, Karttunen täydentää.
Tanssissa dialogisuus ja prosessit tarjoavat syvällisiä kokemuksia ja ymmärrystä ihmisyydestä, jotka auttavat kehittämään itsetuntemusta ja varmuutta. Esimerkiksi yksi opiskelija oppi asettamaan itselleen rajoja ja ymmärtämään niiden vaikutuksen itseensä intuitiivisesti yhteisöllisten keskustelujen kautta. Tämä osoittaa, että tanssin ja liikkeen kautta ei vain kehitetä ammatillisia taitoja, vaan myös ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta.
Ammattiopinnot, erityisesti tanssi ja kehollisen oppimisen menetelmät, tukevat itsetunnon vahvistumista ja ammatillista kasvua.
– On hienoa nähdä opiskelijoiden kehittyvän ja vahvistuvan, sekä itsetuntemuksen että vuorovaikutustaitojen osalta, samalla kun he kasvavat ammattilaisiksi, toteaa Sipilä.
Karttunen huudahtaa, herranjestas, onko siitä tosiaan jo niin kauan, kun tanssialan koulutus aloitettiin? Hienoa, että koulutus on yhä täällä, vaikka tilat, henkilöt ja opetussuunnitelma ovatkin muuttuneet.
– Koen, että vuosien varrella on muodostunut pohja, jonka päälle rakennan omaa työtäni. Tanssitaiteen ja erityispedagogiikan yhdistäminen maisteriopinnoissa oli minulle käännekohta. Tämä loi vahvan kutsumuksen kehittää tanssia ja erityispedagogiikkaa yhdessä.
– Moniammatillisuus on todella tärkeää. Se tarjoaa tukea ja mahdollisuuden jatkuvasti kehittää omaa pedagogiikkaa sekä inklusiivista tanssin opetusta, kertoo Sipilä.
Erityispedagogiikka ja nykytanssi ovat molemmat soveltavia aloja. Niiden välillä on hieno dialogi, jossa voidaan ottaa vaikutteita esimerkiksi toimintaterapiasta tai fysioterapiasta. Näin syntyy yksilöllisiä ratkaisuja opiskelijoiden tarpeisiin.
Ammattiopisto Liven tanssialan perustutkintokoulutus täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja osana juhlavuotta järjestetään kansainvälinen INCLUD-seminaari 7.-10.10.2024. Tavoitteena on jakaa tietoa inklusiivisesta tanssista alan ammattilaisten kesken, olipa kyseessä taide, pedagogiikka tai tuotantotavat. Seminaarissa on kansainvälisiä vieraita, kuten Danskompaniet Spinn Ruotsista, Fine5 Dance company Virosta sekä muita toimijoita Suomesta ja Euroopasta, kuten Meet Share Dance Association. Tilaisuudessa voidaan keskustella sekä jakaa ideoita, ja seminaarin jälkeen julkaistaan verkkoalusta, jossa on tallenteet ja materiaalia, jotta kaikki voivat tutustua esillä olleisiin teemoihin.
Seminaari jatkaa tanssin opetuksen ajankohtaisfoorumeita, jotka alkoivat vuonna 2005. Tavoitteena on tuoda yhteen asiasta kiinnostuneita ja tutkia inklusiivista pedagogiikkaa. Tämä ei ole vain ammatillisen koulutuksen tuottamista, vaan myös tärkeä osa tanssitaidekulttuurin lipunkantoa.
– Säätiö mahdollistaa tämän tyyppisen toiminnan, ja kun tulin tänne opettajaksi, sen eetos oli vahvasti läsnä. On hienoa, että tätä voidaan edelleen toteuttaa näin, Karttunen kiteyttää.
Lisätty todellisuus tarjoaa uusia mahdollisuuksia oppimiseen, ja uskon, että siihen kannattaa panostaa etukäteen tekemällä sovelluksia ja valintoja sen hyväksi.
– Vaikka se saattaa tuntua alkuun vieraalta, koen, että tämä suunta on tärkeä kokea ja kokeilla ja myös ajankohtainen, pohtii Karttunen.
Julkisessa keskustelussa kulttuurin merkitys ei aina saa ansaitsemaansa huomiota.
– Tämä huolettaa minua, koska taloudelliset keskustelut saattavat unohtaa kulttuurin arvon, mikä voi vaikuttaa opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksiin ja alan vetovoimaan. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että investoinnit kulttuurialalle tuottavat työpaikkoja ja elinvoimaa yhteisöihin. Tulevaisuudessa haluaisin nähdä kulttuurialan arvon vahvistuvan esimerkiksi onnistumistarinoiden ja erilaisten esimerkkien kautta, sanoo Sipilä.
– Koulutuksen tavoitteet ulottuvat työelämän lisäksi myös ruumiilliseen läsnäoloon ja hyvinvointiin, mikä on tärkeää säilyttää, Karttunen toteaa.
Sipilä jatkaa, Digitaalinen oppiminen ja ajanvietto voivat olla positiivisia, mutta meidän on myös huomioitava niiden mahdolliset negatiiviset vaikutukset, kuten kehollisen oppimisen puuttuminen. On tärkeää hyödyntää kehollisuutta myös digitaalisessa oppimisessa sekä käyttää digitaalisia alustoja tiedon jakamiseen.
5 min luettu
Tanssitaiteilijat Aino Laine ja Kadar Kristan sekä tanssin ammatillinen erityisopettaja Jasmiina Sipilä kertovat tanssin inklusiivisuuden...
1 min luettu
Ammattiopisto Livessä kulttuuri- ja taidealojen opetustarjonta on laaja. Livessä voi opiskella tanssijaksi, muusikoksi, musiikkiteknologiksi,...
1 min luettu
Vuosittaiset ammattitaidon valtakunnalliset kilpailut Taitajat ovat näyteikkuna ammatillisesta koulutuksesta. Taitaja-kilpailussa ammattiin...
