Tanssitaiteilijat Aino Laine ja Kadar Kristan sekä tanssin ammatillinen erityisopettaja Jasmiina Sipilä kertovat tanssin inklusiivisuuden merkityksestä ja haasteista työelämässä ja oppilaitoksissa. Inklusiivisuus ei ole vain sanaparsi, vaan se vaatii konkreettisia toimenpiteitä, jotta tanssin kenttä voi aidosti olla avoin kaikille.
Aino Laine valmistui tanssijaksi Ammattiopisto Livestä vuonna 2021 ja on siitä lähtien ollut monissa projekteissa mukana.
– Viime syksynä esiinnyin koreografi Janina Rajakankaan Tanssija-teoksessa, joka oli ensi-illassa nykytaiteen museo Kiasmassa. Tulevana syksynä olemme menossa Norjaan Koda-festivaaleille esiintymään. Tätä ennen olin mukana myös toisessa Rajakankaan teoksessa, joka oli lasten teos nimeltään Mutu, jota esitettiin Tanssin talolla.
Laine työskentelee myös pitkän projektin parissa nimeltä Stimmi, joka liittyy stimmaavaan kehoon.
– Lisäksi olin Stimmi-projektiin liittyen Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry:ssä, joka toimii nykytaidetila Kutomossa Turussa.
Kadar Kristan on puolivälissä Ammattiopisto Liven tanssialan opintojaan.
– Ennen hakeutumista tanssijan opintoihin olin jo toiminut tanssijana. Kuulin Ammattiopisto Livestä koreografi Janina Rajakankaalta sekä Danskompaniet Spinnin Veera Suvalo Grimbergiltä. Olin kovin innostunut, koska tiesin tarvitsevani erityistä tukea, Kristan sanoo.
Hän opiskelee nyt myös koreografiaa valinnaisaineena ja on oppinut paljon tanssialan byrokratiasta.
– Lisäksi olen saanut tietoa tanssin historiasta ja oppinut lisää pyörätuolitanssitekniikan käytöstä esityksissä. Saan täällä tukea myös siihen, jos en ymmärrä kaikkia suomen kielen sanoja tai en ymmärrä mistä puhutaan. Esimerkiksi ammattikielessä käytetään termejä, jotka voivat olla hyvin vaikeita ymmärtää, etenkin slangisanat. Kieli on tosi tärkeää osata hyvin, etenkin työ- ja taideapurahahakemuksia laadittaessa, muuten hakemukset tulevat takaisin hylättyinä. Kielen saavutettavuus tukee inklusiivisuutta, Kristan kertoo.
Mitä on inklusiivisuus tanssialalla?
– Monissa tilanteissa kysyn itseltäni, ketä tilassa ei ole ja miten puuttuvat henkilöt voisivat olla siellä. Tämä on valintakysymys, joka vaikuttaa osallistavuuteen ja hyvinvointiin ryhmässä. Inklusiivisuutta on myös se, että tila on fyysisesti saavutettava pyörätuolia käyttävälle tai näkö- tai kuulovammaiselle henkilölle, Laine sanoo.
– Inklusiivisuuden kannalta merkittäviä ovat myös esimerkiksi ohjeiden selkeys: tietävätkö ihmiset, mitä heiltä odotetaan, milloin ja missä heidän pitää olla paikalla, ja mitä paikalla oleminen tarkoittaa? Tarkoittaako se ovesta sisään kävelyä, kengättömyyttä, treenivaatteiden päällä oloa, rauhoittumista, lämmittelyä, vessassa käyntiä ja päivän ohjelmaan valmistautumista?
– Inkluusio on pitkälti myös odotusten selkeyttämistä. Jos joku ei pääse tilaan, on tärkeää kysyä miksi. Usein ajatellaan, ettei voi kysyä, mutta kysymällä ja kuuntelemalla saamme vastaukset siitä, miksi joku ei koe voivansa osallistua.
– Rakenteissa, joissa jotkut henkilöt ovat vakiintuneessa asemassa ja päättävät tapahtumista, ja toiset eivät, vastaukset eivät ole yksiselitteisiä. Työntekijänä, jolla on työnantaja, en ehkä voi kertoa kaikkea, mitä ajattelen, koska siihen liittyy riskejä, vaikka työnantaja olisi kuinka hyvä. Historiallisesti ja rakenteellisesti tilanne ei ole sellainen, että voisi sanoa kaiken ilman riskiä. Mahdollistamalla ihmisten vaikutusmahdollisuudet edistämme inkluusiota alasta riippumatta, analysoi Laine.
Inklusiivisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki voivat osallistua ja tuntea olevansa osa yhteisöä, riippumatta taustasta tai fyysisistä rajoitteista.
– Inkluusio on sitä, että tila on kaikille avoinna ja jokainen voi tuntea olevansa tervetullut, Kadar Kristan selventää. Aikataulu on myös tärkeä, sillä toimin useissa asioissa hitaammin kuin muut. Alkulämmittely kestää minulla pidempään kuin muilla, eikä kehoni kestä yhdeksästä viiteen päiviä. Jos työpäivä ylittää neljä tuntia, väsyn niin, etten pysty jatkamaan fyysisessä tanssityössä. Tanssiesityksissä on tärkeää, että yleisössä on eri-ikäisiä ihmisiä eri taustoista ja yhteiskuntaluokista, jotta kaikki osallistujat eivät ole vain tanssijoita samalta alalta, Kristan sanoo.
– Tanssin inkluusio koskee sekä tanssijoita että sitä, kenet tanssi yhteiskunnassa ja yleisönä tavoittaa. Yksilölliset tarpeet, kuten Kadar mainitsi esimerkin aikataulujen osalta, on otettava huomioon. Inklusiivisuudessa on tärkeää huomioida myös eriytettyjen ryhmien tarpeellisuus, joissa osallistujat voivat jakaa kokemuksiaan vertaisryhmässä. Esimerkiksi pyörätuolitanssija voi harjoitella pyörätuolitanssitekniikkaa erillisillä tekniikkatunneilla muiden pyörätuolitanssijoiden kanssa ja osallistua välillä inklusiivisille tanssitunneille, joilla kaikki harjoittelevat yhdessä, Jasmiina Sipilä toteaa.
– Inkluusio on vastakohta eksklusiivisuudelle. Ajattelen, että inkluusio tarkoittaa sisään kuulumista, mikä on vastakohta ulossulkemiselle. Inkluusio ei ole mikään ylimääräinen tai vapaaehtoinen asia, joka tapahtuu vain, jos joku on erityisen hyvä tai ajattelevainen. Se on yksinkertaisesti sitä, ettei ketään suljeta ulos. Se on valinta, jonka teet huolimatta siitä, ajatteletko olevasi inklusiivinen vai et. Se, harjoitatko inklusiivista käytäntöä tanssissa tai muualla, riippuu siitä, suljetko joitakin henkilöitä ulos vai et, Aino Laine selventää.
Laine painottaa, että inklusiivisuus ei ole pelkästään fyysisten esteiden poistamista.
– Inkluusio on paljon myös sitä, että selkeytetään ihmiselle mitä häneltä odotetaan, hän sanoo.
– Sipilä lisää, että pienet rakenteelliset muutokset, kuten tukihenkilön tai moderaattorin käyttö produktioissa, voivat edistää merkittävästi inkluusiota.
Opettajien tulee olla tietoisia erilaisista tarpeista ja mukauttaa opetusta sen mukaan.
– Arvostan sitä, että treenien ohjaajilla on jo tietoa ja kokemusta siitä, miten pyörätuolia käyttävien kanssa voi tanssia, Kristan korostaa.
– Jos muilla ei ole kokemusta pyörätuolitanssijoista, ehdotan aina yhdessä tekemistä. Mainitsen myös, että jos kaadun pyörätuolista, se on täysin normaalia eikä sitä tarvitse pelätä. Suomessa tanssijoilla ei vielä ole paljon kokemusta pyörätuolitanssijoista, joten lähestyminen voi viedä aikaa. Usein ajatellaan, että pyörätuolitanssi on kaukana ammatista ja että sitä voi kyllä harrastaa, mutta mielestäni nämä näkökulmat pitäisi yhdistää ja pohtia, miten voimme laajentaa käsitystä siitä, että myös pyörätuolia käyttäen voi työskennellä ammattitanssijana, Kristan sanoo.
Sipilä muistuttaa, että rakenteelliset muutokset ovat avainasemassa inklusiivisuuden edistämisessä.
– Pitää olla tarkkana myös inklusiivisuuden varjopuolista. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi markkinointitarkoituksessa ilman, että se toteutuu käytännössä, hän varoittaa.
Kansainvälinen INCLUD-seminaari lokakuussa
Ammattiopisto Liven tanssialan perustutkintokoulutus täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja osana juhlavuotta järjestetään kansainvälinen INCLUD-seminaari 7.-10.10.2024.
– Seminaarin ohjelmasta vastaa Ammattiopiston Liven tanssiala yhteistyökumppaneinaan Danskompaniet Spinn Ruotsista ja Fine5 Dance company Virosta, joiden lisäksi ohjelmistossa on mukana useita ammattilaisia Suomesta ja ulkomailta. Toivomme, että paikalle tulisi runsaasti alan toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita keskustelemaan inklusiivisuudesta ja saavutettavuudesta sekä vaihtamaan tietotaitoa, osallistumaan työpajoihin ja kuulemaan keynote-puheenvuoroja, Sipilä kertoo.
Inklusiivisuuden haasteet ja mahdollisuudet
– Inklusiivisuus ja saavutettavuus ovat olleet keskustelun aiheina jo pitkään, eivätkä ne ole uusia asioita. Miksi ne eivät kuitenkaan toteudu käytännössä? Prosessi on liian hidas.
– Miksi tästä vielä puhutaan, kun kaikki tiedostavat ongelman, mutta muutosta ei tapahdu? Tanssijoiden keskuudessa muodostuu ryhmiä, joissa työskennellään vain pääryhmän kesken. On monia taitavia tanssijoita, joilla voi kuitenkin olla heikot verkostoitumistaidot. Esimerkiksi vammaisen tanssijan voi olla vaikeaa päästä mukaan ilman kontakteja. Esityksiin valitaan usein vain niitä tanssijoita, jotka vastaavat stereotypioita. Voisiko lavalla nähtävän moninaisuuden laajentaminen muuttaa käsityksiä siitä, mitä pidetään kauniina tai soveliaana, kuten erikokoiset kehot, eri toiminnallisuudet ja ihonvärit? Kristan pohtii.
– Laine jatkaa, Tämä luo myös kuvan, että vain tietyn näköiset ihmiset voivat olla taitavia, koska heidät valitaan lavalle. Heille annetaan resurssit, heitä treenataan ja heidät otetaan produktioihin mukaan. Esimerkiksi perinteinen käsitys hyvästä tanssijasta on laiha ja pitkä, samalla on isokokoisia tanssijoita, jotka ovat erittäin taitavia, mutta jos heitä ei koskaan näe lavalla, ajatellaan, ettei muu kuin hoikka tanssija voi olla taitava. Tämä vahvistaa harhaluuloa, että vain tietynlainen keho voi olla taitava, koska niin tehdään, ei siksi, että niin oikeasti olisi.
Tanssin kentällä inklusiivisuuden edistäminen vaatii paitsi fyysisten esteiden poistamista, myös kulttuurisia ja rakenteellisia muutoksia. Avoin ja saavutettava ympäristö mahdollistaa kaikkien osallistumisen ja rikastuttaa tanssiyhteisöä monin eri tavoin.
– Toisaalta näen, että asenteissa on alkanut tapahtua muutosta, mutta on tärkeää muistaa rahoitusrakenteet. Usein inkluusion toteutuminen kaatuu siihen, että tuottavuustavoitteet ja rahoitusrakenteet eivät jousta tarpeeksi. Kaikki joutuvat elämään näiden rakenteiden rajoitusten sisällä, kertoo Sipilä.
– Tässä on oltava tarkkana, ettei ryhdytä vaatimaan inklusiivisuutta yksittäisiltä työntekijöiltä tilanteissa, joissa rakenteet eivät sitä salli. Sen sijaan rakenteisiin tulisi luoda joustoa ja liikkumavaraa sekä varmistaa riittävä taloudellinen tuki. Jos haluamme luoda saavutettavan ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, rakenteiden on mahdollistettava tämä joustavuus.
– On tärkeää, että ihmiset ovat tietoisia osatyökykyisten ja täsmätyökykyisten palveluista, kuten esimerkiksi palkkatuesta ja tuetusta työllistymisestä. Yhteiskunnassa korostetaan yhteisiä talkoita ja kaikki pyritään työllistämään, siksi meidän tulisi myös pystyä työllistämään ne, jotka pystyvät työskentelemään omilla ehdoillaan. He voivat tuottaa hyvää tulosta, kun heille tarjotaan tarvittavat järjestelyt. Loppujen lopuksi tämä on sekä taiteen sisältöjen kannalta puhuttelevampaa että yhteiskunnallisesti edullisempaa ja hyödyllisempää kuin se, että osa syrjäytyy kokonaan, kiteyttää Sipilä.
