2 minuutin luku

Opiskelu Livessä antoi Alisa Kaskelle valoisan tulevaisuuden: ”Haluan ohjaajana tuoda opiskelijoille sitä, mitä olen itse saanut”

Peruskoulussa Alisa Kaskea kiusattiin, ja sen vuoksi hän pelkäsi tulevaisuutta ja epäröi, onko hänestä mihinkään. Kiusaamisen aiheuttamien mielenterveysongelmien vuoksi koulunkäynti hankaloitui: Kaski tarvitsi erityisjärjestelyjä ja paljon tukea peruskoulun läpäisemiseen.

– Yhdeksännen luokan jälkeen kokeilin niin kosmetologin kuin elintarvikealan koulutusta, mutta kaikki opinnot jäivät kesken. Lopulta olin puoli vuotta tekemättä mitään, Kaski kertoo.

Koko ikänsä tanssinut Kaski alkoi pohtia tanssijaksi kouluttautumista. Netistä hän löysi Ammattiopisto Liven ja ajatteli, että opisto voisi olla hänen paikkansa. Kun Kaski valittiin tanssialan perustutkinto-opiskelijaksi, hän tunsi, että elämä voisi vihdoin mennä parempaan suuntaan.

Kun Kaski muutti Liven asuntolaan ja aloitti tanssialan opinnot, hän huomasi, että ihmiset tervehtivät ja hymyilivät käytävillä. Myönteinen vastaanotto tuntui Kaskesta hyvältä. Samankaltaisten ihmisten kanssa oli helppo ystävystyä, ja osan kanssa ystävyys on jatkunut tähän päivään asti.

– Livessä minulla oli turvallinen olo niin loistavina kuin kamalina päivinä. Sain aina kannustusta ja rohkaisua opettajilta ja ohjaajilta. He puuttuivat konflikteihin ja auttoivat minua suuntautumaan kohti tulevaisuutta. Minut otettiin tosissaan, ja siksi aloin pikkuhiljaa uskoa itseeni, Kaski sanoo.

Opiskelu toi mukanaan myös unohtumattomia elämyksiä: Kaski osallistui opiskelukaverinsa kanssa Sakustars-tanssikilpailuun, ja he voittivat kilpailun itse suunnittelemallaan koreografialla. Voiton ansiosta he pääsivät esiintymään Finlandia-talolle ja kätkivät sydämiinsä kauniit muistot.

Ohjaaja auttaa opiskelijoita onnistumaan

Opiskelujen jälkeen Kaski päätyi tanssialan sijaan tekemään töitä kaupassa, ravintolassa ja päiväkodissa. Kun Live syksyllä 2022 avasi ohjaajan paikan työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa TELMA-koulutuksessa, hän mietti, voisiko kampuksella työskentely olla yhtä mahtavaa kuin opiskelukin.

– Työhaastattelussa keskustelu oli rakentavaa ja inspiroivaa, ja ilokseni sain paikan, Kaski muistelee.

Telmassa Kaski auttaa vaativaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita harjoittelemaan jokapäiväisiä arjen taitoja. Työpäivään voi kuulua esimerkiksi työelämä-, kotitalous- ja viestintätaitojen opiskelijoiden kanssa. Tähän asti Kaski on ollut erittäin tyytyväinen Liveen myös työpaikkana.

– Nautin siitä, että saan auttaa opiskelijoita onnistumaan, luottamaan omiin taitoihinsa ja saamaan avaimia omaan tulevaisuuteensa. Koen, että kuulun osaksi liveläisten joukkoa ja että työkaverini välittävät minusta. Vaikka minulla on edelleen omat haasteeni, olen saanut niihin ymmärrystä ja tehnyt hetken verran esimerkiksi lyhennettyä työaikaa, Kaski sanoo.

Tällä hetkellä Kaski harjoittelee armollisuutta ja lempeyttä itseään kohtaan, ja näitä oppeja hän haluaa välittää opiskelijoillekin. Ohjaaja toivoo, että hän voisi työskennellä Livessä vielä pitkään.

– Tahdon elää päivän kerrallaan ja kehittyä aina vain paremmaksi ohjaajaksi. Olen kiinnostunut myös kokemusasiantuntijan tehtävistä: haluan kertoa muille, että vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, kaikki kyllä järjestyy, Kaski sanoo.

Ohjaajan työ Livessä – neljä kysymystä ja vastausta

Mikä on työsi merkitys asiakkaalle, yhteiskunnalle ja itsellesi?

”Tehtäväni on antaa opiskelijoille varmuutta ja tukea. Kun olin itse nuori ja epävarma, minua autettiin ja tuettiin – minulle luotiin erilainen tulevaisuus. Sain rohkeutta ja ymmärrystä, ja haluan viedä samoja kokemuksia eteenpäin. Tahdon, että opiskelijat pääsevät valmistumisen jälkeen käyttämään ja näyttämään oppimiaan taitoja siellä, missä he vaikuttavat. Vaikka heillä on omia haasteitaan, he ovat kaikki täydellisiä ja arvokkaita persoonia juuri sellaisina kuin ovat.

Toivon, että työni auttaisi osaltaan yhteiskuntaa ymmärtämään erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä ja heidän haasteitaan paremmin. Haluan, että opiskelijat tuntevat olonsa turvalliseksi ja merkitykselliseksi joka päivä.”

Millaista on olla Livessä töissä?

”Livessä pääsee aidosti kohtaamaan opiskelijoita ja tekemään heidän kanssaan asioita. Opiskelijamme ovat fiksuja, ja opin heiltä jatkuvasti. Parasta työssäni on auttaa opiskelijoita saavuttamaan tavoitteensa ja iloita, kun he onnistuvat. Samalla asialla on toki kääntöpuolensa: arki on jatkuvaa ihmiskontaktissa olemista, joten joskus työpäivien jälkeen väsyttää.”

Millä tavoin Liven arvot – inhimillisyys, rohkeus, yhteisöllisyys sekä selkeys ja suunnitelmallisuus – näkyvät työssäsi?

”Menemme aina opiskelijoiden ehdoilla ja heidän jaksamisensa mukaan. Haluamme asettua heidän asemaansa ja ymmärtää heidän maailmaansa. Rohkaisemme heitä kohtaamaan haastavia tilanteita, harjoittelemaan uusia taitoja ja iloitsemaan saavutuksistaan.

Selitämme asiat opiskelijoille mahdollisimman selkeästi ja kertaamme niin monta kertaa kuin on tarpeen. Näin kaikki tietävät, mitä heiltä odotetaan. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan oma opintosuunnitelma tavoitteineen.

Tiimissäni autamme toisiamme ja olemme toistemme tukena. Puramme yhdessä haastavia tilanteita, iloitsemme onnistumisista ja jaamme kuulumisia.”

Miksi hakea Liveen töihin?

”Työ Livessä on todella merkityksellistä, ihmisläheistä ja palkitsevaa. Meillä on mahdollista kehittyä ja edetä uralla monipuolisesti. Työnantaja on joustava, ja omaan työhön pääsee vaikuttamaan. Työarjessa voi käyttää omia vahvuuksia ja osaamista – itse voisin esimerkiksi käyttää omaa koulutustaustaani pitämällä tanssitunteja opiskelijoille.”

Katso avoimet työpaikkamme! 

Opiskeluvalmennus on opiskelijan hyvinvoinnin ja onnistumisen tukena

2 min luettu

Opiskeluvalmennus on opiskelijan hyvinvoinnin ja onnistumisen tukena

Viime vuosien monet, maailman laajuisetkin, tapahtumat ovat osaltaan vaikuttaneet meistä useiden turvallisuuden kokemukseen ja mielen hyvinvointiin...

Lue lisää
Ammattiopisto Live avasi ovensa opiskelupaikkaa pohtiville ja muille kiinnostuneille vierailijoille

3 min luettu

Ammattiopisto Live avasi ovensa opiskelupaikkaa pohtiville ja muille kiinnostuneille vierailijoille

Ammattiopisto Liven Leppävaaran toimipaikassa järjestettiin tammikuussa avointen ovien päivä, joka houkutteli paikalle runsaasti oppilaitoksesta...

Lue lisää
”Loistava energia!

2 min luettu

”Loistava energia!" – Ammattiopisto Liven opiskelijat näyttivät kyntensä hävikkiravintolassa

Maistuisiko sinulle lounas, joka edistää niin erityisnuorten kuin ympäristönkin hyvinvointia? Kalliolaisen Waste & Feast -hävikkiravintolan...

Lue lisää