Vuoden 2021 alussa valmistui Sosiaalisen sirkuksen korttipakka – oppimisen taikaa ja työelämätaitoja. Korttipakka esittelee kattavasti erilaisia sosiaalisen sirkuksen harjoituksia kuvien, videoiden sekä kirjallisten ohjeiden avulla. Korttien takana on Ammattiopisto Liven ja Sirkus Magentan työryhmä.
Kaikki korttien valokuvat ja videot on kuvannut Ammattiopisto Liven media-alan perustutkinnon opiskelija Alessia Omeri ja kortit kuvattiin Liven omassa studiossa Kiannonkadun uudessa koulurakennuksessa.
Sosiaalisessa sirkuksessa sirkus toimii välineenä monenlaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Sirkuksen avulla voi kehittää myös työelämässä tarvittavia taitoja, esimerkiksi sosiaalisia- ja ryhmätyötaitoja, omien vahvuuksien tunnistamista, esillä oloa tai vaikkapa uuden oppimista mukaansatempaavalla tavalla. Sirkus sopii kaiken ikäisille ja se soveltuu hyvin henkilöille, joilla on erityisen tuen tarpeita. Kortteja voi hyödyntää opetus- ja ohjaustyössä ja ne mukautuvat monenlaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Sirkusharjoitukset toimivat erinomaisesti muun muassa ryhmäytymisen tukena, mukavina välipaloina opetuksen lomassa, opiskelijan vahvuuksien löytämisen välineenä tai vaikkapa liikuntaharjoituksina.
Korteissa on puolella lyhytlinkki sekä QR-koodi, jotka ohjaavat kyseisen kortin harjoituksen videoon. Koko soittolistan löydät tästä osoitteesta: http://bit.ly/3d4YOZm Ohjeita sosiaalisen sirkuksen ryhmämuotoisen opetuksen toteuttamiseen ja korttien käyttöön löydät korttien saatekirjeestä. Voit lukea lisää sosiaalisesta sirkuksesta opetuksen välineenä Oppimisen taika-hankkeen blogista: https://oppimisentaika.blogspot.com/.
Sosiaalisen sirkuksen korttipakka on tuotettu hankkeessa Oppimisen taika – sosiaalinen sirkus työelämätaitojen tukena (2019-2021) jonka rahoittajana toimi Euroopan sosiaalirahasto sekä Hämeen Ely-keskus. Hankkeessa kumppaneina toimivat Ammattiopisto Live, Sirkus Magenta ja Haaga-Helia ammatillinen opettajakorkeakoulu. Hankkeessa on tuotettu myös muun muassa valokuvan voimauttavan käytön työkirja, Oppimisen taika-peli sekä materiaalia työhönvalmennuksen tueksi.
Valokuvatyökirja: http://bit.ly/3rRBmTH
Oppimisen taika-peli: http://bit.ly/3rMKHfr
Työhönvalmennusmateriaali: http://bit.ly/3jMwnkb