Ajankohtaista | Live-säätiö

Sosiaalista innovaatiota kehittämässä

Kirjoittanut Innolive | 6.5.2024 11:04

ESIC- European Social Innovation Campus hankkeen kunnianhimoinen tavoite on luoda eri koulutustasoille oma koulutussuunnitelma sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä ja niiden ymmärtämistä varten

 

Sosiaalinen innovaatio, mitä se on? Mitä kaikkea kyseinen käsite oikein pitää sisällään? Tätä mietin mielessäni, ennen kuin aloitin viime vuoden syyskuussa projektipäällikkönä ESIC-hankkeessa, eurooppalaisten yhteisellä kielellä European Social Innovation Campus (ESIC). Sosiaaliset innovaatiot-sana saattaa olla haastava ymmärtää, varsinkin jos ei ole ollut termin tai asian kanssa tekemisissä aikaisemmin. Sosiaalisia innovaatioita on kuitenkin joka puolelle yhteiskunnassamme ja hyvin pienikin asia voi olla sellainen. Esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista suomalaisessa yhteiskunnassa ovat neuvola tai Siivouspäivä. Sosiaaliset innovaatiot vastaavatkin yleensä yhteiskunnallisiin haasteisiin. Sosiaalisia innovaatioita kehitetään yleensä ryhmässä, esimerkiksi erilaisten organisaatioiden sisällä tai sitten organisaatiot, yhteisöt ja yritykset kehittävät niitä yhteistyössä. Hankkeessamme onkin tarkoitus levittää sosiaalisten innovaatioiden ja yhteisötalouden ilosanomaa melko laajalti Eurooppaan!

 

Euroopan unionin rahoittama Erasmus+ hanke ESIC kokoaa yhteen 10 eri Euroopan maan 15 erilaista hankekumppania pohtimaan mitä valmiuksia ja osaamista tarvitaan, jotta ihmisten olisi helpompi kehittää yhteisötaloutta sekä ymmärtää ja luoda uusia sosiaalisia innovaatioita. Hankkeen tavoite on luoda yhteinen koulutussuunnitelma eri koulutustasoille Eurooppaan, jolla saataisiin lisää ymmärrystä sosiaalisiin innovaatioihin ja niiden kehittämiseen. Tällä hetkellä projektissa on menossa kartoitusvaihe, mietimme esimerkiksi : mitä kaikkea elementtejä sosiaalisiin innovaatioihin liittyy ja mitkä ovat keskeiset teemat käsitteestä puhuttaessa. Mitä olennaisia tietoja ja taitoja käsitteen hallitsemiseen tarvitaan? Koko hankekonsortio kokoontuu toukokuun lopussa Brysseliin vetämään yhteen hankkeen kirjallisuuskatsauksen/ tutkimuskatsauksen erilaisissa asiantuntijaporukoissa.

 

Tähän hetkeen mennessä on jo tiedostettu, että hankkeelle on todella tarvetta! Tule seuraamaan meidän projektia ja sen etenemistä : https://socialinnovationcampus.eu/ , tällä sivustolla myös tullaan julkaisemaan European Social Innovation Campus Platform, jonka kautta eri toimijat saavat lisää tietoa sosiaalisista innovaatioista ja niihin tiiviisti liittyvistä asioita. Tervetuloa kunnianhimoiseen matkaan mukaan! 😊

 

Jaana Tukiainen, projektipäällikkö

Live säätiö