Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus: “Työelämän vastaanottokyvykkyyttä vahvistetaan niin, että esim. osatyökykyisten, maahanmuuttajien, ikääntyneiden sekä matalan koulutustason tehtävissä toimivien henkilöiden työllistyminen paranee.”
Kirjaus on erittäin kannatettava. Työkyvyn haasteista erityisesti mielenterveyden ongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet koskettavat suurta määrää palkansaajia – sekä työssä olevia että työtä hakevia. Fyysisesti ja henkisesti kuluttavaa työtä tehneillä työntekijöillä on usein myös monia yhtäaikaisia työkykyä rajoittavia ongelmia.
Monet nuoret kohtaavat vaikeuksia päästä kunnolla alkuun työelämässä, kun työtä on hankalaa kokemuksen puuttuessa saada, ja kokemusta ei saa, kun töihin ei pääse. Tämä koskettaa myös vammaisia ja pitkäaikaissairaita nuoria. Toisaalta työuran loppupäässä esiintyy Työterveyslaitoksen mukaan ikäsyrjintää.
Hallitusohjelmassa ei ole konkretisoitu, miten hyvään tavoitteeseen pääseminen tapahtuu. Olen itse sitä mieltä, että yksittäisiä hopealuoti-ratkaisuja ei ole tässä asiassa olemassa. Hopealuotien sijaan pitäisi tehdä pitkäjänteistä kokonaisvaltaista työtä yhteiskunnan eri sektoreilla. Tarvitsemme asennemuutosta, riittäviä panostuksia palveluihin sekä sitoutumista ratkaisujen löytämiseen yhdessä.
"Palkkatuki on tulevaisuudessakin oiva keino auttaa osatyökykyisten työllistymistä, koska se on oikeaa työtä työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Sen ehtoja ei tule kiristää."
Työelämän vaatimuksien tulee olla ihmisen kokoisia ja tarvittaessa täsmätyökykyisille räätälöityjä. Täsmätyökykyisyys on melko uusi termi, joka kuvaa hyvin motivaatiota sekä työkyvyn suhdetta tehtyyn tai haettuun työtehtävään. Työnantajilta tarvitsemme enemmän valmiuksia muokata työtä tekijälleen sopivaksi silloin, kun työntekijän työkykyyn tilapäisesti tai pitempiaikaisesti ilmaantuu muutoksia. Suomen väestö ikääntyy ja työvoimapulaan ei näytä olevan ainakaan nopeaa helpotusta. Jo tämän vuoksi työnantajien asenteita tulee vielä entisestään kehittää myönteiseksi monimuotoisuudelle, ja työtehtäviä sekä työoloja tulee olla valmius muokata.
Yksi esimerkki, jolla lainsäätäjät voisivat asiaa edistää, on työaikajoustojen mahdollisuuksien lisääminen silloin kun työntekijän työkyky tätä edellyttää. Palkkatuki on tulevaisuudessakin oiva keino auttaa osatyökykyisten työllistymistä, koska se on oikeaa työtä työehtosopimuksen mukaisella palkalla. Sen ehtoja ei tule kiristää. Hopealuoteja eivät ole myöskään leikkaukset sosiaaliturvaan. Täsmätyökykyisen työnhakijan toimeentulon kiristäminen ei luo hänelle uutta työpaikkaa tai muokkaa olemassa olevia sopiviksi.
Palvelujärjestelmässä on korjattavaa: hoitopolut tulee saada toimiviksi ja työkyvyn tuen palvelut vakiinnuttaa hyvinvointialueilla. Tukea työkyvylle tarvitsevat myös muut kuin työsuhteessa olevat ja siten työterveyshuollon palvelujen piiriin kuuluvat työikäiset. Työttömien joukossa on paljon työkykyongelmaisia ja osatyökykyisiä ihmisiä. SAK:n tänä vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan työttömät kokevat suurimmaksi työllistymisensä esteeksi nimenomaan liian huonon terveydentilan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja samalla työllisyystavoitteen saavuttaminen edellyttää hyvinvointialueiden rahoitusvajeen pikaista korjaamista.
Vieraskynäkirjoituksen kirjoittajana on SAK:n työvoimapoliittinen asiantuntija Alli Tiensuu
Live kysyi usealta eri etujärjestöltä mielipidettä millä tavoin työelämän vastaanottokykyä tulisi vahvistaa, millä tavoin osallisuutta pitäisi edistää ja mitä lainsäätäjien pitäisi tehdä täsmätyökykyisten aseman parantamiseksi. Taustalla vieraskynäkirjoitukselle on kirjaus hallitusohjelmasta, jossa mainitaan, että työelämän vastaanottokyvykkyyttä vahvistetaan siten, että esimerkiksi osatyökykyisten, maahanmuuttajien, ikääntyneiden sekä matalan koulutustason tehtävissä toimivien henkilöiden työllistyminen paranee.
