Työministeri Arto Satonen (kok.) ja valtiosihteeri Timo Jaatinen vierailivat Live-säätiön työllistävissä palveluissa Helsingissä maanantaina 2. lokakuuta. Tapaamisessa Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti esitteli Liven toimintaa ja tarkoitusta.
Ministeri Satonen ja Liven edustajat keskustelivat mm. TE-palvelut 2024 -uudistuksesta, jossa valtaosa TE-toimistojen työ- ja elinkeinopalveluista siirretään kuntien muodostamille työllisyysalueille. Muita keskustelunaiheita olivat täsmätyökykyisten työllistäminen, palkkatukimallin kehittäminen sekä työllisyyspalvelujen joustavoittaminen ja niiden vaikuttavuus.
Ministeri korosti vierailullaan yhteistyön sekä yksilöllisen ja joustavan tuen merkitystä työllisyydenhoidossa. Hän nosti esiin ratkaisujen etsimisen erityisesti heille, joiden työkyky on pysyvästi alentunut. Liven edustajat painottivat, että on tärkeää saada mahdollisimman moni ihminen osallisuuteen ja työn syrjään kiinni.
Vierailulla ministeri Satonen tutustui myös kuntouttavan työtoiminnan kokoonpano- ja tuotantopalveluihin sekä fillaripajaan. Lisäksi hän tapasi Liven henkilöstön edustajia.
Liveläiset kiittävät ministeri Satosta ja valtiosihteeri Jaatista hyvästä vierailusta ja yhteistyöstä!