Työllisyys on Suomen talouden avain. Ei ainoa, mutta ilman työllisyyden paranemista emme kykene taittamaan velkaantumista emmekä turvaamaan hyvinvointipalveluitamme. Tuottavuuden nostaminen on toinen avain kestävään talouteen.
Kun edellinen hallitus lopetti työllisyysaste oli 79,5. Nyt se on 75,9. Tiputus on melkoinen. Työllisyysaste kertoo työssäkäyvien osuuden väestöstä. Työllisiä oli vuoden lopussa 56 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä puolestaan 27.000 enemmän. Työttömyysturvan leikkaukset osuvat aikaan, jolloin työtä on vähemmän tarjolla. Uusia avoimia työpaikkoja on tarjolla lähes 40.000 vähemmän kuin vuosi sitten. Tämä yhtälö luo pelkoa ja epätoivoa.
Kaikkein huolestuttavinta on nuorten työttömyyden nousu ja pitkittyminen sekä ikääntyneiden ja pitkäaikaistyöttömyyden nousu. Vaikean työttömyydenntaittamiseksi ja ihmisten auttamiseksi työn syrjään kiinni tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa. Nyt senkin tarjontaa on laskettu lähes 20.000 henkilön aktivoinnin verran. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu.
Kurjaa kehitystä ei voi perustella Euroopan taloudella, koska tällä kertaa emme ole mallioppilas, vaan kaikkein kehnoimman kehityksen kärjessä. Kehitys on huolestuttavaa ihmisten elämän näkökulmasta, koska jokaisen tilastoluvun takana on ainutkertainen elämä, työssäkäyvän tai työttömän ainoa.
"Suomi on väestönkasvultaan supistuva maa ja siksi on pidettävä huolta potentiaalisesta työvoimasta kynsin hampain. Ihmisiä ei saa päästää syrjäytymään työstä työttömyysjaksojen aikana."
Huolta tuo se, että työvoimapalvelut ovat siirtyneet kuntien kontolle juuri nyt. Hallitus on leikannut niitä välineitä, joilla vaikeinta työttömyyttä on helpotettu. Kyse on aikuiskoulutuksesta, vuorotteluvapaasijaisista, yhdistysten ja kuntien työllistämisen tukitoimista. Kunnilta ollaan poistamassa mahdollisuus käyttää palkkatukea ammatillisen osaamisen parantamiseen. Nämä kaikki leikkaukset vaikeuttavat kuntien mahdollisuutta selvitä tehtävästään.
Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää nopeaa työllistymistä sekä lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Työvoiman saatavuuden näkökulmasta on merkitystä sillä, että työllisyyspalvelut, kunnan koulutus- sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla.
Haasteelliseksi muodostuu se, että monelle pitkittyneestä työttömyydestä kärsivälle ihmisille tärkeät terveys- ja sosiaalipalvelut siirtyvät hyvinvointialueille eri järjestäjän vastuulle. Suomessa on OECD:n mukaan poikkeuksellisen paljon työttömiä työnhakijoita, jotka kokevat terveyden muodostuvan esteeksi työn löytymiselle.
Uudistus ei tuota tulosta, ellemme osaa siirtyä sujuvasti hallinnonrajojen yli. Palveluketjujen on oltava ehjiä ja toimivia, vaikka vastuullinen järjestäjätaho välissä vaihtuu. Työllisyyspalveluista vastaavien alueiden on tehtävä kiinteästi yhteistyötä keskenään. Alueet jäivät toimivien työmarkkinoiden ja työvoiman liikkuvuuden näkökulmasta liian pieniksi.
Toinen huoli liittyy järjestöjen rahoituksen rajuun leikkaukseen. Järjestöt ovat työllistäneet kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia työttömiä. Pysyviä työsuhteita on syntynyt vähän, mutta toiminnalla on palveltu kahta muuta hyvää. Lisätty hyvinvointia aloilla joihin toiminta kohdistuu ja parannettu työttömien elämänhallintaa.
Työvoimapalveluilla ei juurikaan synnytetä työpaikkoja. Tähän tarvitaan kasvutukea talous-, vero-, koulutus- ja innovaatiopolitiikkaan. Mutta työvoimapalveluilla huolehditaan siitä, että työvoimaa on tarjolla.
Suomi on väestönkasvultaan supistuva maa ja siksi on pidettävä huolta potentiaalisesta työvoimasta kynsin hampain. Ihmisiä ei saa päästää syrjäytymään työstä työttömyysjaksojen aikana. Ihmisten kouluttautumisen mahdollisuuksia pitää lisätä, ei ajaa alas. Suomi kärsii yhtä aikaan työvoimapulasta ja työttömyyden noususta. Meidän on hoidettava molempia samaan aikaan. Siksi tuntuu varsin vastuuttomalta, että leikataan nimenomaan koulutuksen tukimuotoja.
Uskon, että työpaikkakehitys tulee ajan kanssa paranemaan ja silloin kasvun esteenä ei saa olla pula tekijöistä.
Vieraskynäkirjoituksen kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.