Teksti on alunperin julkaistu Innoliven aiemmassa blogissa 31.8.2023.
Virtuaaliset oppimisympäristöt tarjoavat oivan tavan perehdyttää opiskelijoita turvallisesti uusiin työtehtäviin ja -ympäristöihin. Harjoituksia voi annostella sopivina paloina ja niitä voi kerrata tarpeen mukaan. Opiskelija voi kurkata myös sellaisia tilanteita, mitä hänen ei vielä tositilanteessa olisi mahdollista päästä harjoittelemaan. Näin voidaan esitellä aitoja työtilanteita ja ohjatusti valmistautua niihin jo etukäteen. Tämä loiventaa opiskelijan reittiä kohti työelämää.
Livessä tehdyn kyselyn mukaan tulevaisuuden ehdottomasti tärkein työelämätaito on vuorovaikutustaidot ja erityisesti asiakaspalvelutaidot. Koska monilla nuorilla opiskelijoilla ei ole vielä lainkaan kokemusta työyhteisössä toimimisesta, tuotimme virtuaalisia harjoituksia työelämän erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin liittyen. Työpaikalle siirtyminen voi aiheuttaa turhaa jännitystä, jos ei ole aavistusta millaista työpaikan arki on ja miten siellä toimitaan. Miten rupatellaan kahvihuoneessa? Miten esihenkilön kanssa puhutaan? Miten toimitaan työparin kanssa?
Se tuntui ihan kuin olis ollut oikeassa maailmassa.
Pidin siitä, että sain olla tilanteissa mukana.
Pidin 360-ympäristössä ympärille katselemisesta, että näki mitä eri puolilla myymälää tapahtuu samanaikaisesti.
Virtuaalitodellisuus on opiskelijoille ja opetushenkilöstölle vielä hyvin uusi toimintaympäristö. Vain harvalla on kokemusta virtuaalilasien käytöstä puhumattakaan ammatilliseen koulutukseen soveltuvan virtuaalisen oppimateriaalin käytöstä. Tämän vuoksi olemme johdatelleet liveläisiä virtuaalisuuden mahdollisuuksiin sekä perehdyttäneet laitteiden käyttöön. Hämmästys on ollut suurta, kun lasien kautta on avautunut näkymä todelliseen työpaikkaan ja aidontuntuiseen tilanteeseen. Kiinnostus omien virtuaalisten harjoitusten tuottamiseen on herännyt omakohtaisen kokemuksen kautta. Mitä kaikkea tällä tavoin voisikaan tuoda opetukseen?
Kehittämisen tahtia on ylläpitänyt UFO-hanke, jossa päätavoitteenamme oli tuottaa saavutettavia virtuaalisia oppimateriaaleja työelämätaitojen opetukseen sekä lisätä opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista virtuaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämisessä. Uusien valmiuksien avulla luotavien harjoitusten tavoitteena on lopulta tulla opiskelijoiden hyödyksi vahvistamaan työelämätaitoja sekä digitaalisia valmiuksia.
Välillä kehittäjäryhmässä linssitkin jo huuruuntuivat innostuksesta, mutta yhdessä tuumin kehittäjäkumppani Kiipulan ammattiopiston kanssa palasimme tavoitteisiin yhä uudelleen. Tärkeintä oli keskittyä oppimisen kannalta merkittäviin seikkoihin sekä löytää käyttäjien kannalta saavutettavimmat ratkaisut.
Laajempia virtuaalisia harjoituksia tuotettiin yhteensä kolme: keittiötyöhön, puutarha-alalle sekä työelämän vuorovaikutustilanteiden oppimisympäristö. Näihin kaikkiin harjoituksiin sekä ohjeisiin pääset tutustumaan UFO-hankesivulta.
Livessä moniammatillinen kehittäjätiimi rakensi virtuaalisen harjoituksen työelämän vuorovaikutustilanteista. Matin työpäivä myymälässä -harjoituksen tilanteet kuvattiin yhdessä opiskelijoiden kanssa, mikä olikin hyvä ratkaisu. Oli tärkeä osallistaa opiskelijoita prosessiin niin sisällön tuottamisen kuin testaamisen vaiheissa. Saimme pilotoinnissa runsaasti arvokkaita kommentteja niin opiskelijoilta opetushenkilöstöltä sekä työelämältä.
Pidin oppimisen rennosta olosta.
Hienosti toteutettu kokonaisuus. Opiskelijat innoissaan!
Tehtävä virtuaalisena on mahtava idea. Sitä voisi hyödyntää muillakin aloilla.
Työelämää simuloivan Matin työpäivä - harjoituksen avulla opiskelija saa immersiivisen aidon tuntuisen kokemuksen tyypillisistä vuorovaikutustilanteista ja niissä toimimisesta. Kaikkein realistisimman vaikutelman saa virtuaalilaseilla ja monille oppijoille tämä onkin ollut hämmästyttävän aidon tuntuinen kokemus. Ihan kuin olisi oikeasti seuraamassa Matin työpäivää!
Vaikka opiskelija saa VR-ympäristössä palautetta, on tärkeää että harjoituksen jälkeen koetusta ja opitusta keskustellaan yhdessä. Opettajan ja ohjaajan tueksi koottiin käyttäjän opas. Siitä käyttäjä voi poimia omaan opetukseen soveltuvia lisä- ja keskustelutehtäviä.
Oppimateriaalin ja ohjeiden tuottamisen lisäksi koulutimme henkilöstöä käyttämään virtuaalista sisältöä sekä tuottamaan omia virtuaalisia harjoituksia. Teknologia tuntui kiinnostavan opettajia ja ohjaajia kaikkein eniten juuri silloin, kun sen sai valjastettua oman opetusmateriaalin tuottamiseen käytännössä.
Pohdin ja ideoin virtuaalisten ympäristöjen mahdollisuuksia. Opin kuvaamaan 360-kameralla.
Miten 360-oppimisympäristöä voidaan hyödyntää niin monen asian opettelemiseen! Ja materiaali on mahdollista tehdä monikanavaisesti, jolloin se palvelee erilaisia oppijoita.
Opin uusia teknisiä asioita. Sain vahvistusta siihen, että kannattaa avartaa ajattelua erilaisten työkalujen käytöstä.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja UFO, joka johdatti meitä hyvän matkaa virtuaalisissa ulottuvuuksissa, on tullut päätökseen. On selvää, että opittavaa jäi vielä seuraavillekin virtuaalisille reissuille. Jatkamme Livessä käyttöönottoa, uusien sisältöjen tuottamista sekä pyrimme oppimaan yhä lisää uusien teknologioiden mahdollisuuksista. Juuri käynnistynyt kansainvälinen Game On - Level Up hankeverkosto tuottaa lisää virtuaalisia oppisisältöjä ja hyödyntää aiempaa enemmän pelillisyyden mahdollisuuksia. Uskomme, että immersiivisen kokemuksen lisäksi yhä laajemmat vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja palautteen saaminen omasta etenemisestä tulee kohottamaan opiskelijan motivaatiota uudelle tasolle.
UFO-matkan varrella on käynyt ilmi, että lähes jokaisella on omanlainen kokemus ja käsitys virtuaalisuuden luonteesta. Vertailethan sinäkin omia mietteitäsi meidän kokemuksiin tutustumalla oheisiin materiaaleihin. Tutki sitten rohkeasti sisältöjä ja kokeile laitteita. Kehittäjätiimiltämme saat aina apua ja vinkkejä!
Kuuntele UFO-kehittäjätiimin keskustelu: Mitä ovat virtuaaliset oppimisympäristöt, LivePod
Testaa, miten hyvin tunnet laajennetun todellisuuden (XR) käsitteitä!
UFO-terveisin Minna Kiili
verkkopedagogi, UFO-hankevastaava
UFO-työryhmä:
Erno Miettinen, digipedagogi
Eeva-Liisa Talvela, TELMA-koulutuksen opettaja
Kimmo Kotro, tieto-ja tietotekniikan perustutkinnon opettaja
Maria Förbom, S2-opettaja
Samuli Sollo, liiketoiminnan perustutkinnon opettaja
Oheisessa kuvassa kiteytettynä UFO-matkan päävaiheet ja keskeisimpiä lukuja.