Palvelulogistiikkatyöntekijä
Sisälogistiikan osaamisala
- Hakijalle
- Ammatilliset perustutkinnot
- Logistiikka-ala, Palvelulogistiikkatyöntekijä
Logistiikan perustutkinto, 180 osp
Palvelulogistiikkatyöntekijä voi työskennellä esimerkiksi trukinkuljettajana, tavaran keräilijänä tai tavaran vastaanoton ja lähetyksen erilaisissa tehtävissä. Koulutuksen suorittanut ymmärtää materiaali-, tieto- ja rahavirtojen hallintaa.

Kenelle?
Alalla on hyötyä huolellisuudesta, omatoimisuudesta ja kiinnostuksesta toimia erilaisten koneiden ja laitteiden kanssa.
Varastossa työskentely on pitkälti seisomatyötä kiireisessä työympäristössä, joten ripeys, paineensietokyky ja fyysinen kunto ovat hyviä ominaisuuksia. Palvelulogistiikkatyö on merkityksellistä yhteiskunnan toiminnan kannalta.
Miten?
Logistiikan opiskelu on työvaltaista ja oppimisympäristöissä oppilaitoksen sisällä ja työpaikoilla tehdään aitoja asiakastöitä. Opintojen aikana suoritetaan työelämässä tarvittavia pätevyyskortteja. Koulutuksen aikana pääset kehittämään osaamistasi erilaisissa palvelulogistiikan tehtävissä.
Työllistyminen
Tutkinnon suorittaneet työllistyvät esimerkiksi logistiikkakeskuksiin trukinkuljettajiksi tai keräilytehtäviin.
Jos vastaat myönteisesti seuraaviin väitteisiin, voi koulutusala sopia sinulle:
-
Olen kiinnostunut trukin kuljettamisesta.
-
Haluan toimia osana logistiikan palveluketjua, joka mahdollistaa sujuvan arjen kaikille.
-
Noudatan sovittuja aikatauluja.
Hakeminen
Yleiset hakuohjeet löytyvät kohdasta Hakeminen.
Koulutuksen rakenne
Koulutus koostuu pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista (yhteensä 145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Valinnaiset tutkinnon osat:
- Inventointi 10 osp
- Tavaran lähettäminen 20 osp
- Tavaran kuljettaminen 15 osp
- Ilmastovastuullinen toiminta 15 osp
- Luvanvaraisten tavaroiden varastoiminen 10 osp
- Dronen ohjaaminen 5 osp
- Varaston osto- ja myyntitoiminnoissa työskentely 20 osp
- Terminaalissa toimiminen 25 osp
- Vaarallisten aineiden käsitteleminen 15 osp
- Kuormalavahyllyn tarkistaminen 10 osp
- Tavaran kuljettaminen 15 osp
- Ilmastovastuullinen toiminta 15 osp
Paikalliset tutkinnon osat:
- Pakkaus-, kokoonpano- ja tuotantotyöt, 15 osp
Koulutuspaikka
Metsälän toimipaikka,
Läkkisepänkuja 8, 00620 HELSINKI
Lisätietoja hakemisesta
Liven palvelupiste
Haluatko tietoa Liven tarjoamista koulutuksista, valmennuksista ja muista palveluista?
Palvelupiste auttaa sinua löytämään suunnan ja seuraavan askeleen eteenpäin elämässä. Etsitpä sopivaa vaihtoehtoa itsellesi, asiakkaallesi tai läheisellesi – ota rohkeasti yhteyttä!
Tavoitat meidät arkisin klo 9-14 puhelimitse numerosta 040 559 1296 (mikäli emme pysty vastaamaan puheluusi, voit halutessasi jättää soittopyynnön vastaajaan) ja sähköpostitse palvelupiste@inlive.fi