Opiskelu ryhmissä
Yhdessä tekemällä oppii
- Hakijalle
- Vaativa erityinen tuki
- Opiskelu ryhmässä
Opiskelu pienryhmissä
Opiskelun tavoitteena on arkisten käytännön taitojen oppiminen. Näitä taitoja opitaan tekemällä töitä yhdessä. Samalla harjoittelemme vuorovaikutustaitoja ja yhdessä tekemistä.
Opiskeluun voi kuulua myös opiskeluvalmiuksia vahvistavia tavoitteita, kuten lukemisen tai kirjoittamisen harjoittelua sekä tietoteknisten taitojen harjoittelua. Oppimisen tavoitteet huomioidaan myös esimerkiksi ruokailutilanteissa ja tauoilla.
Opiskelu jäsentyy opiskelijoiden tuen tarpeesta riippuen hyvin eri tavoilla. Useimmilla ryhmillä viikoittainen työjärjestys on jäsennetty toiminnan ja työtehtävien mukaan.
- Jokaisella opiskelijalla on yksilölliset opiskelutavoitteet, mutta opiskelu tapahtuu ryhmissä.
- Jokaisella opiskelijalla on oma kotiryhmä, ”oma luokka”. Joskus luokka jakaantuu pienryhmiin opiskelemaan.
- Kotiryhmät muodostetaan hakuvaiheen tietojen perusteella, mutta sitä voidaan muuttaa opiskelun alkuvaiheessa.
- Ryhmät muodostetaan opiskelijoiden tarvitseman tuen perusteella. Ryhmistä muodostetaan sellaisia, että opiskelijat hyötyvät yhteisestä toiminnan rakenteesta, samankaltaisista opetuksen järjestelyistä sekä keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
Lisätietoja hakemisesta
Liven palvelupiste
Liven Palvelupiste on yksilöasiakkaille suunnattu palvelu, joka auttaa sinua löytämään suunnan ja seuraavan askeleen eteenpäin elämässä. Tavoitteesi voi olla opiskelu- tai työpaikan löytäminen, työkykyiseksi kuntoutuminen, päivärytmin harjoittelu tai suomalaiseen työelämään tutustuminen sekä kielen ja kulttuurin opiskelu.