Siirry sivun sisältöön.

Leppävaaran toimipaikka

TELMA-koulutusta Leppävaarassa

Leppävaaran toimipaikka (TELMA-koulutus)

Leppävaaran toimipaikka sijaitsee Espoossa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Leppävaaran juna-asemalle on hieman alle kilometrin matka ja lähimmälle bussipysäkille noin 400 metriä. Julkisten kulkuneuvojen lisäksi moni TELMA-opiskelija saapuu ammattiopistolle taksikyydillä.

Leppävaaran uudella kampuksella opiskelee yhteensä noin 500 TELMA- TUVA- ja perustutkinto-opiskelijaa, joista TELMA-opiskelijoita on yli 100.

TELMA-koulutusta toteutetaan kolmessa eri kerroksessa vuonna 2020 valmistuneessa päärakennuksessa. Jokaisessa kerroksessa on TELMA-ryhmien lisäksi muiden alojen opetusryhmiä. Päärakennus on esteetön ja siinä toimii Kahvila ja ravintola Live Leppävaara, jossa opiskelijat ruokailevat.

TELMA-koulutuksessa opiskellaan noin kymmenen hengen ryhmissä tai 4-5 hengen pienryhmissä. Opetushenkilöstöä kymmenen opiskelijan ryhmässä on 2-9 opiskelijan tuen tarpeesta riippuen. Opetus on strukturoitua, ryhmämuotoista ja toiminnallista. Luokkatiloja on käytössä 1-2 ryhmää kohden. Ryhmät käyttävät jaksoluonteisesti päärakennuksen liikuntatiloja ja opetuskeittiötä. Yhteiskunnan palveluita ja lähiympäristöä hyödynnetään aktiivisesti oppimisympäristöinä.

Kampusalueella on Turuntien toisella puolella lisää TELMA -ryhmiä, yhteensä 4 luokkaa. Tavoitteet ja toiminnan sisältö on samat kuin päärakennuksen ryhmissä, eli opiskelijoiden henkilökohtaisen tarpeen ja suunnitelman mukaan opiskellaan Telman opetussuunnitelman mukaisia asioita.

Turuntien erityisosaaminen ja tausta on vahva kieli- ja kulttuuriosaamisen tukeminen. Suomen ja suomi toisena kielenä opiskelun lisäksi tiimissä opiskellaan tällä hetkellä myös viittomakielellä. Turuntien tilat eivät esteettömyyden kannalta ole aivan yhtä hyvät kuin pääkampuksella, mutta rakennuksessa on hissi. 

Turuntien ryhmiin hakeudutaan hakeutumisvaiheessa Espoo Leppävaara -kokonaisuudessa, jossa valituksi voi tulla tuen tarpeen mukaisesta niin Kiannonkadun, kuin Turuntienkin ryhmiin.

Työelämävalmiuksia vahvistetaan TELMA-koulutuksessa monipuolisesti aidoissa työympäristöissä, yhteistyössä erilaisten yritysten kanssa. Opiskelijat vahvistavat työelämässä tarvittavia taitojaan avustavissa tehtävissä esimerkiksi kaupoissa, kahviloissa sekä kiinteistönhuollossa. Kampusalueella sijaitsevassa Verstas-rakennuksessa toimii TELMA-koulutuksen työpaja, joka mahdollistaa työelämävalmiuksien vahvistamisen tutussa ympäristössä tutun henkilöstön kanssa. TELMA-opiskelijat sijoittuvat opintojen jälkeen pääsääntöisesti päivä- ja työtoimintakeskuksiin sekä tuettuun työhön.

Leppävaarassa järjestetään kotona asuville opiskelijoille suunnattua aamutoimintaa, johon tarvitaan kunnan maksusitoumus.

Live-ikoni

Tietoa toimipaikasta

Tutustumispäivät TELMA-koulutukseen, Leppävaaran toimipaikkaan:

Syksy 2024 klo 12-14:  
25.9.2024 
30.10.2024 
27.11.2024 
11.12.2024 
 
Kevät 2025 klo 12-14:  
15.1.2025  
26.2.2025 
12.3.2025 

Lue tutustumisesta lisää ja ilmoittaudu täällä.

Avoimet ovet, Leppävaaran toimipaikka

Leppävaaran toimipaikka 19.11.2024 ja 29.1.2025.

Osoite

Leppävaaran toimipaikka
Kiannonkatu 2
02650 Espoo

Lisätietoja Leppävaaran TELMA-koulutuksesta: Huom. Lisätietoja perustutkinnoista löydät ko. koulutuksen kohdalta!

Lisätietoja Telma-koulutuksen sisällöstä: TELMA-opintosuunnitelma

Tietoa Telma-koulutuksen opintojen aloitukseen.

Jaana Lassila

Vastaava ohjaaja

040 670 0268 (ma ja pe)

etunimi.sukunimi@inlive.fi


Työssäoppimisjaksot (mm. lähihoitajat ja kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto)

Sanna Repo

Vastaava ohjaaja

040 676 6122

etunimi.sukunimi@inlive.fi


TELMA-koulutuksen tutustumispäivät opetusryhmissä

Sanna Blair

Koulutuspäällikkö

040 630 1040

etunimi.sukunimi@inlive.fi

Leppävaara, 3.krs


Teija Mikkonen

Koulutuspäällikkö

040 017 5341

etunimi.sukunimi@inlive.fi

Leppävaara, 4.krs


Heidi Jalonen

Koulutuspäällikkö

etunimi.sukunimi@inlive.fi

Leppävaara, 2.krs